torstai 22. helmikuuta 2018

POLITIIKKA - helmikuun kuukauden teema


Helmikuun teema POLITIIKKA on osoittautunut suositummaksi ja kysely on tavoittanut romaninuoria ympäri Suomea. On ollut hienoa huomata miten moni on kiinnostunut aiheesta ja haluaa vaikuttaa. Kyselyyn on vielä vajaa viikko aikaa vastata, ennen kuin se suljetaan helmikuun lopussa. Mitä enemmän vastauksia saamme, sitä vahvemman viestin näytämme. Vastaamalla annat meille myös arvokasta tietoa nuoren romanin tarpeista, ja siten meidän on helpompi kehittää  Au mensa -projektin toimintaamme kentän tarpeen mukaan. Ota siis osaa!

Kyselyyn vastataan nimettömänä ja kaikki vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Kyselyyn pääset vastaamaan tästä:

-Kaisla-

tiistai 6. helmikuuta 2018

Mitä yhteistä meillä on?

Au mensan ja nuortenneuvoston ensimmäinen teemakuukausi on takana ja olemme saaneet herätettyä keskustelua useiden romaninuorten kanssa siitä, mitä yhteistä romaneilla ja valtaväestön edustajilla, sekä romaneilla ja muilla vähemmistöillä Suomessa on. Vastauksia kerättiin sekä somessa, että ihan kasvotusten haastattelemalla.

Nuorten toivat esiin useita yhteisiä asioita valtaväestön suomalaisten kanssa, joita itse kunkin on varmasti hyvä säännöllisesti muistella. Mm. Suomen kansalaisuus ja samanlaiset kansalaisoikeudet, yhtenä tärkeimmistä koulutusmahdollisuudet, nousivat vastauksista esiin. Moni toi esiin myös yhteisen sotahistorian. Jopa nuori sukupolvi kokee suurena yhdistävänä tekijänä sen, että romanit ja muut suomalaiset ovat taistelleet rintamalla yhdessä. Isänmaallisuus ja rakkaus Suomea kohtaan ovat tärkeitä arvoja monelle romaninuorelle. Arvot ja suomalainen sisu yhdistää valtaväestön kanssa! 😊

Muiden vähemmistöjen kanssa yhteistä koettiin myös monella tapaa. Nuoret näkivät yhdistävät tekijät sekä yhteiskunnallisessa vähemmistökulttuurin asemassa, että monien vähemmistöjen kanssa myös kulttuurisissa tekijöissä. Suomen romaniväestön tiiviit perhesiteet ja yhteisöllinen kulttuuri koettiin jossain määrin samantyyppisinä kuin esimerkiksi joillakin arabi- tai afrikkalaisyhteisöillä Suomessa. Myös vanhempien kunnioitukseen perustuva perinteinen kulttuuri yhdistää romaniväestöä ja useita kulttuurivähemmistöjä Suomessa, ja osa vastanneista romaninuorista kokevat voivansa tavalla samaistua näihin. Vastauksissa nousi esiin myös syrjintä ja eriarvoinen yhteiskunnallinen asema suhteessa valtaväestöön, joka yhdistää romaniväestöä ja muita vähemmistöjä.

Vastauksista nousi esiin erityisesti saamelaiset ja heidän kanssaan koettu samankaltainen historia Suomessa. Molemmat vähemmistöt ovat ylpeitä taustoistaan. Me Romaninuorten neuvostossa haluammekin toivottaa saamelaisille oikein ihanaa kansallispäivää tänään 6.2!


Helmikuun teemasta lisää pian, stay tuned! 😊

perjantai 2. helmikuuta 2018

Tunteet

On todella huolestuttavaa katsoa miten moni nuori on karannut pois kotoa lähiaikoina. Tälle asialle on pakko olla hyvä selitys. Uskon itse sen johtuvan siitä, ettei kotona kaikki ole hyvin tai sitten jotain oleellista puuttuu kun pitää karata. Lähteekö nuori kenties etsimään maailmalta jotain tiettyä tunnetta joka täyttää tyhjiön sydämessä vai mistä on kyse?

Meidän kulttuurissamme ei monetkaan tunteitaan näytä lapsilleen tai niistä ei vain puhuta. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää näyttää lapselle, että heitä rakastetaan ja heistä välitetään. Se on yksi iso osa terveen identiteetin luomista jo lapsuuden varhaisvaiheessa. Kotoa lähtee kuitenkin oikeaoppiset arvot ja sieltä lähtee käsitys siitä millaisena nuori näkee maailman. Se ei ole noloa eikä se ole häpeää sanoa, että rakastaa sekä välittää.


Lapsi ei saisi missään nuoruuden vaiheessaan kokea turvattomuutta tai joutua pelkäämään. Ne ovat asioita jotka saattavat seurata myös aikuisiällä ja jättävät vakavia traumoja aikuisenakin. Viettäkää vanhemmat kunnolla aikaa lastenne kanssa ja osoittakaa heille se miten tärkeitä he ovat teille. Tunteiden osoittaminen on kuitenkin osa sitä mitä lapsi kaipaa sekä tarvitsee. Huonoa oloa se lapsi pakenee, mutta hyvää oloa luultavammin ei jos kotona on kaikki kunnossa.


Teille nuoret haluan sanoa että, olkaa vahvoja oman identiteettinne kanssa. Uskaltakaa olla vapaasti eri mieltä asioista. Tehkää päätöksiä elämässänne aina tarkkaan harkiten ja malttia käyttäen.


Vahva ihminen seisoo sanojensa sekä tekojensa takana, heikko ihminen menee virran mukana.


-Valde-

Harjoittelijan esittely osa 2

Hei! Olen Aila Åkerlund 26v. Olen työharjoittelijana Au mensassa.Olen ollut työharjoittelijana monissa eri paikoissa ja katsellut mikä olisi...