keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

kolme viestiä

Helou kaikki ja hyvää alkanutta vuotta 🙂

Laitoin joulukuussa romanihameen ja sain myös marraskuussa ajokortin. Ennen kun laitoin hameen ajattelin että
Minun maailma
Tulisi muutumaan ja että ihmiset alkaisivat kohtelemaan minua eritavalla, niin ei ainakaan vielä ole tapahtunut. Kun päätin laittaa hameet kaverini sanoivat minulle ”mieti vielä ennen kuin laitat”  en ymmärtänyt mitä he tarkoittivat sillä  mutta nyt alan tajuamaan.
Tällä hetkellä etsin itselleni töitä nuorten keskuudessa olen ajatellut lähteä opiskelemaan itseleni nuoriso ja vapaa ohjaajan koulutusta. Olen huomannut töitä   hakiessani miten isohame päällä on vaikeampaa saada töitä, koska isohame estää paljon erityötehtävissä. Esim.
Jos työpaikalla ei saa pitää hametta yllään tai jossain muussa hygieniallisissa töissä. Uskon että löydän itselleni oikean ja sopivan paikan töissä. Hyvää alkanutta vuotta kaikille


-Teresa Romaninuorten Neuvostosta 🙂





Kevät kuluu vauhdilla

Saavun työpaikalle, käynnistän tietokoneen, istun alas ja mietin samalla edellistä vuotta. Paljon tapahtunut muutoksia, niin työelämässä kun henkilökohtaisessakin elämässäni. Työkaverit vaihtunut, on ollut riitaa, surullisia mieliä, on annettu anteeksi ja jatkettu eteenpäin ilolla.

Töitä on paljon, tapahtumiakin jonkun verran, opiskelut saatu osittain päätökseen ja olen valmistunut kulttuuri ohjaaja. Kevät on todella kaunista aikaa. Ilo nähdä kuinka upea maa meidän Suomi on.

Mahtavaa myös nähdä, kuinka ruoho alkaa kasvamaan maassa ja ruskea multa alkaa pikkuhiljaa häviämään, jossain paikoissa voi jo, jopa nähdä kukkien kukkivan.

Odotan innolla mitä kaikkea tämä vuosi tuo vielä mukanaan. Ehkä jatkan töitä vielä Suomen Romaniyhdistys ry:ssä jos jatko hakemuksemme saa vihreää valoa. Olen myös päättänyt vaatia itseltäni enemmän positiivista asennetta ajattelu malleihini. Haluan ja meinaan myös toteuttaa eri haaveitani opiskelujen suhteen.

Toivon, että jokainen nauttisi kesästä ja loppuvuodesta täysin sydämin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, esteitä tulee, mutta on meidän jokaisen oma päätös jäädä niiden alle tai sitten voimme nousta niiden yläpuolella.

-Dimitri Lindgren



Romani kulttuuri minun silmin

Mikä on minulle romanikulttuurin pääidentiteetti? Tekeekö vaatteet minusta ns. oikean romanin vai onko minulle tärkeintä, että tapoja noudatetaan tarkasti?
Minusta romanikulttuurin tärkein osa on se, että kunnioitetaan toinen toisiamme ja arvostetaan toista ihmistä. Kaikki lähtee sydämestä ja siitä mihin sinut on kasvatettu. Jo kotona kulttuuriin kasvetaan ja omaksutaan tavat, harvemmin vanhemmat opettavat tapoja kädestä pitäen. Myös tietynlainen yhteisöllisyys on osa kulttuuria, vaikka ei enää niin suuri osa kuin ennen. Mutta romanit nykyäänkin viettävät paljon aikaa keskenään ja vanhoja ihmisiä pyritään tapaamaan usein. Voisin sanoa, että minulle vaatteet ovat osa kulttuuria, mutta ne ei tee ihmistä vaan tärkeintä on kaikki edellä mainittu. Muistetaan vielä se, että kunnioitus vanhempia ihmisiä kohtaan on se suurin osa. Tämä minun mielestä koskee jokaista sinua iäkkäämpää, rotuun katsomatta.
Minusta tiettyjä tapoja meidän sukupolvi voisi ruveta karsimaan, lähtemällä siitä, että tulevalle sukupolvelle opetettaisiin vain se oleellinen. Näin pääsisimme rikkomaan joitakin tapoja, jotka kahlitsevat meitä. Pääsisimme itse eteenpäin näissä asioissa. Tämä puolestaan helpottaisi tulevaisuudessa meidän integroitumista yhteiskuntaan ja työelämään. Minusta meidän kulttuuri on kaunista ja olen onnellinen, että olen romani en vaihtaisi sitä pois.
Nimetön 13.6.2018

torstai 7. kesäkuuta 2018

Tunnelmia Maailma Kylässä-festivaaleilta



Olimme mukana Moninainen Suomi -teltassa

Paljon ihmisiä eri kulttuureista, musiikkia, voimakkaita tuoksuja ja lämmin kesäpäivä. Olimme toissa viikonloppuna Maailma kylässä -festareilla, saimme mahtavan tilaisuuden osallistua tapahtumaan, jossa on edustettuna niin monia eri kansoja. Pääsimme mukaan Monihelin Moninainen Suomi -telttaan ja saimme järjestää ohjelmaa. Ohjelmassa meillä oli tietovisa Suomen romaneista, simulaatioleikki ¨astu romanin saappaisiin¨, romaniasun sovittamista ja otimme myös osaa paneelikeskusteluun, jonka aiheena oli vihapuhe. Itse en päässyt mukaan lauantaina, mutta sunnuntaina olin teltalla ja haluan kertoa omakohtaisesta kokemuksesta.
Vihapuhe-paneelin panelistit

Saavuin paikalle ja heti kiinnitin huomion väenpaljouteen, porukkaa oli paljon. Teltalla tunnelma oli mahtava. Meidän ensimmäinen ohjelma oli tietovisa ja saimme hienosti tuotua perustietoa romaneista esille tämän avulla. Teltassa oli paljon menoa ja vilskettä koko päivän ajan. Rakastan kohdata ihmisiä ja minua kiehtoo monikulttuurisuus ja tapahtuma on oiva tapa tehdä tätä. Meidän asun sovituspisteellä oli porukka jonoksi asti ja meidän vaatetus aiheutti paljon keskustelua ja hämmästystä. Hameen paino monelle oli yllätys.
Hameensovituspiste

"Romanin saappaissa" -simulaatioleikki
Oli mahtavaa saada tavata monia uusia ihmisiä ja käydä keskustelua monenmoisista aiheista. Minä ja Dimitri jopa saimme huikean idean keskustelussa, mutta ei siitä sen enempää vielä. Simulaatio leikin aikana saimme kertoa lisää kulttuuristamme ja lisäksi annoimme muiden kysellä vapaasti meistä. Saimme paljon kysymyksiä ja uskon, että saimme muutettua muutaman ihmisen ajatuksia romaneista. Se että saamme kumottua ennakkoluuloja ja -asenteita, on tärkeää ja syy miksi edes osallistuin tapahtumaan alun perin, ensi vuonna kyllä aioin mennä, vaikka ei olisikaan työtehtäviä. Päivä jatkui mukavasti ihmisten kanssa keskustelemalla ja auttamassa sovittamaan romaniasua. Haluan vielä mainita miten upeasti tapahtuma oli toteutettu ja isot aplodit kaikille järjestäjille.

-Carmen

Dimitri ja Kaisla poliisin kanssa

Harjoittelijan esittely osa 2

Hei! Olen Aila Åkerlund 26v. Olen työharjoittelijana Au mensassa.Olen ollut työharjoittelijana monissa eri paikoissa ja katsellut mikä olisi...