perjantai 6. heinäkuuta 2018

TAIDE & KULTTUURI


TAIDE & KULTTUURI

Au mensa III – projektin ja Romaninuorten neuvoston kesäkuun teemana oli taide ja kulttuuri. Kysyimme nuorilta pitävätkö he taidetta ja kulttuuria tärkeinä. Teemaan sopivasti olimme myös mukana auttamassa Uuden Iloisen Teatterin työryhmää Kaunis Veera -näytelmän harjoituksissa. He ottivat meihin yhteyttä kysyen apua käsikirjoituksen romanikielisiin osioihin sekä varmistaakseen, että näytelmän kohtaukset ovat todentuntuisia. Annoimme näyttelijöille vinkkejä oikeanlaiseen olemukseen, puhetapaan ja kerroimme perusasioita romanikulttuurista. Pääsimme myös opettamaan maskeeraajaa laittamaan esiintyjien hiuksiin oikeanlaisia laineita. Näytelmän työryhmä oli todella mukava ja he ottivat meidät ilolla vastaan harjoituksiin.

Alkuperäinen näytelmäteksti on julkaistu vuonna 1942 ja elokuvaversio vuonna 1950. Näytelmän päähenkilö, Veera, on nuori romaninainen, jota kaikki miehet ihailevat. Näytelmän tarina sijoittuu 1930-luvun Lappeenrantaan. Lappeenrannan kesäteatterin tuoreen musikaaliversion on ohjannut Sari Siikander, ja päärooleissa nähdään mm. Sinikka Sokka, Jussi Lampi ja Sofia Arasola.'
Kuvassa Kaunis Veera -näytelmän työryhmän kanssa :)

Näyttelijä Jussi Lampi vieraili Radio Saimaassa kertomassa musikaalista, voit kuunnella haastattelun täältä: 
https://www.radiosaimaa.fi/studiovieraat. Haastattelussa tuli esille myös upea yhteistyömme, ja se saikin mukavasti kuuluvuutta Lappeenrannan alueella.

Yhteistyömme huipentui viime tiistaihin, kun pääsimme Lappeenrantaan katsomaan valmista musikaalia. Musikaali oli todella vaikuttava visuaalisesti ja siinä oli hienoja lauluja ja koreografioita. Näyttelijät olivat myös hyvin ottaneet vinkkimme haltuun ja vetivät roolisuorituksensa hienosti!
Katsomossa jännittyneenä :)
Kohta musikaali alkaa :)
Kuukauden teeman taide ja kulttuuri -kyselyyn tuli yhteensä 11 osallistujaa, joista yhdeksän oli naisia ja kaksi miehiä.  Osallistujia kyselyyn tuli Helsingistä, Vantaalta ja Nurmijärveltä. Alaikäisiä vastaajia oli kaksi, ja suurin osa vastaajista oli 18-30 -vuotiaita. 

Kyselyyn vastanneet nuoret kertoivat pitävänsä taidetta ja kulttuuria ensisijaisesti itseilmaisun välineinä, ja suurin osa kertoi niiden olevan itselleen tärkeitä. Vastausten perusteella kulutetuimmiksi taidemuodoiksi nousivat selkeästi elokuvat ja musiikki. Myös muoti, käsityöt, konsertit ja musikaalit nousivat vastauksista.

Kyselyyn vastanneet romaninuoret kertoivat itse tuottavansa eri taidemuodoista eniten musiikkia. Sisustamista harrastaa myös noin puolet vastanneista. Myös kuvataide, käsityöt, tanssi ja kirjoittaminen mainittiin.

Vastaajista selkeästi suurin osa kertoo pitävänsä taidetta ja kulttuuria tärkeinä, ja ovat myös sitä mieltä, että taide voi olla hyvä keino yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Nuoret kertoivat, että taiteella voi vaikuttaa esimerkiksi lisäämällä sen avulla tietoutta asioista. Yksi nuori kertoi haluavansa vaikuttaa ennakkoluuloja vastaan ja ilmaista mieltään taiteen kautta. 
             
Muutama nuori kertoi myös, että pitää taiteita tärkeinä keinoina ylläpitää ja tuoda esille omaa romani-identiteettiään; ”Taide ja taiteen eri alat ovat yksi suuri väylä, jonka kautta voimme vaikuttaa ja tuoda esille romaneiden käsialaa”.

Harjoittelijan esittely osa 2

Hei! Olen Aila Åkerlund 26v. Olen työharjoittelijana Au mensassa.Olen ollut työharjoittelijana monissa eri paikoissa ja katsellut mikä olisi...