keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Uuden harjoittelijan esittely

Hei,

Olen Anselika Salojensaari 26-vuotias. Muutin Kurikasta Vantaalle vuodenvaihteessa lasteni kanssa. Minulla on 4 ja 6 vuotiaat lapset. Minulla ei ole ammattia. Olen ollut eri työharjoitteluissa eri paikoissa, mistä olen saanut kokemusta eri työpaikoista, mikä auttoi minua tiedostamaan minkä ammatin haluaisin itselleni. Työkokemuksen perusteella kaikista eniten tykkäsin koulunkäyntiavustajan hommista ja se tuntui luontevalta.

Olin lapsien kanssa monta vuotta kotona ja nyt vuoden verran ollut taas työelämässä työkokeiluissa.

Aloitin täällä työkokeilun 4.2.2019,eli muutama päivä vasta takana, mutta olen tykännyt todella paljon täällä olla ja ihmiset ovat tosi ihania. 😊

Omat vahvuuteni ovat sosiaalisuus ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin, jonka takia olen ajatellut että työ missä tarvitaan sosiaalisia taitoja olisi yksi minun vahvuuksistani enkä ujostele puhua ihmisten kanssa. Tykkään tosi paljon auttaa ihmisiä ja minulle tulee tosi hyvä mieli jos voin olla avuksi. Minusta on kiva kuunnella ihmisten murheita ja olla tukena ihmisille ja tsempata heitä jatkamaan eteenpäin 😊

Terveisin, toimiston uusi harjoittelija Anselika







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Harjoittelijan esittely osa 2

Hei! Olen Aila Åkerlund 26v. Olen työharjoittelijana Au mensassa.Olen ollut työharjoittelijana monissa eri paikoissa ja katsellut mikä olisi...