perjantai 16. joulukuuta 2016

JOULUMUISTOJA JA JOULUTERVEISIÄ NEUVOSTOLTA


Joulu on rauhan, rakkauden ja hiljentymisen aikaa. Toivon, että jokaisen sydämen täyttäisi lähimmäisen rakkaus, ja toivon myös sitä, että kukaan ei unohtaisi JOULUN todellista tarkoitusta, joka on Kristuksemme, kuninkaani syntymä juhla. Tämä joulu on pyhää aikaa, jolloin kehoitan kaikkia antamaan anteeksi ja unohtamaan menneet virheet.

-Dimitri

Joulu on meidän kulttuurissamme erityisen tärkeä juhla useimmille.
Silloin kokoonumme kaikki omaiset yhteen, ja nautimme toistemme seurasta, syömme ja nauramme.
Minulle joulussa on tärkeää perhe sekä yhdessä olo niiden kanssa. On kiva kokoontua yhteen ja viettää joulua keskenään. Joulu on minulle sekä perheelleni tärkeä juhla päivä:)
Tänä vuonna olen oppinut todella paljon sekä neuvostossa toimimisesta että ihmisenä. On ihana tehdä tälläisten ihmisten kanssa töitä, jotka kannustavat ja tukevat sinua asioissa, ja paljon olemme saaneet yhdessä aikaan. Toivon ensivuodelta uusia haasteita neuvoston kanssa, uusia haasteita, jotka tietenkin yhdessä toteutetaan, uusia tuttavuuksia sekä yhtä hyvää yhteispeliä. Kiitos ihanalle neuvostolle, erityisesti Annalle ja Janitalle sekä muille, ketkä ovat auttaneet ja olleet yhteistyössämme kanssamme toivottavasti ensivuodesta tulee yhtä hyvä. HYVÄÄ JOULUA JA PAREMPAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE 💖💖💖

-Teresa

Aivan rehellisesti on pakko aloittaa, etten muista yhtään kivaa joulua lapsuudesta. En muista paljon muutenkaan lapsuuden jouluista mitään. Ne eivät koskaan olleet mitään parhaimpia. Jumalalle kiitos, että kuitenkin ollaan päästy näinkin pitkälle elämässä. En ole itse juuri lainkaan jouluihminen. Olisi kiva, jos saisi edes hitusen joulumieltä pienen lapsen tavoin, mutta kohdallani en sen usko vain olevan mahdollista. Yritän aattona saada jouluisen tunnelman katsomalla telkkarista lumiukon. Olen sen kyllä niin monta kertaa jo katsonut, että muistan kohta kohdalta mitä tapahtuu.
Aattoyönä tykkään myös käydä kirkossa kuuntelemassa kauneimmat joululaulut sekä tietenkin syödä jotain hyvää. Parasta joulussa on kuitenkin läheisten läsnäolo sekä takan lämpö. On myös kivaa katsoa kun lapset avaavat lahjojaan, jotka tuovat iloa sekä ihmetystä. Uudelta vuodelta odotan, että minulla pysyvät samat aidot ystävät ympärilläni sekä kaikilla läheisilläni on kaikki hyvin. Toki toivon aina myös maailmanrauhaa :)
Toivon myös, että koen hienoja uusia asioita ensi vuoden puolella ja saisin uusia haasteita elämääni.
Rauhaisaa joulunodotusta kaikille ja voikaa hyvin. Olkaa ihmisiksi ja muistakaa varsinkin yksinäisiä ihmisiä jotenkin. Kenenkään ei ole kiva viettää joulua yksin.

-Valde

Olen onnellinen siitä, että saa taas hiljentyä ja rauhoittua viettämään joulua omien rakkaitteni seurassa. Muistakaa tekin olla kiitollisia ihmisistä teidän ympärillänne. Ei jätetä ketään yksin. Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta, ja oikein hyvää joulunaikaa kaikille.

-Katja

En ole aamuihminen ja sen huomaa minusta. Rutiininomaisesti istun työpöytäni ääreen ja avaan läppärin. Silmäni ovat edelleen puoli uniset, ja ne tapittavat näyttöä. Nostan katseeni ja vilkaisen ympärilleni. Havaitsen ikkunalaudalla jotakin uutta ja värikästä, jotain, mitä ei ollut siellä aiemmin. Se saa katseeni palaamaan takaisin. Se on amaryllis. Vilkaisun sijaan jään tuijottamaan joulukukkaa, ja mieleeni tulee jouluinen muisto muutaman vuoden takaa. Olen aattoyön joulukirkossa. Kirkko on sama, jossa olen käynyt peruskouluni aikana luokan kanssa joka vuosi. Silloin siellä käynti tarkoitti vain aikaista heräämistä ja pidempää kävelymatkaa kylmässä. Nyt se oli jotakin aivan muuta.
Tuo 1800-luvulla rakennettu kivikirkko oli täynnä jouluista, lämmintä tunnelmaa yöaikaan. Kun astuin kirkkoon sisään, niin näin kynttilät, niistä tulevan hämyisen valon kirkon vanhoilla kiviseinillä. Alttarilla oleva punaisen amaryllis, ja sen molemmin puolin olevat joulutähdet olivat ainoat koristukset vanhassa pienessä kirkossa, mutta kaikki muu olisi ollut turhaa. Jouduimme hetken aikaan katsomaan, että mihin me mahdumme ystäviemme kanssa istumaan, koska näytti siltä, että paikka oli seiniään myöten täynnä ihmisiä. Lopulta löysimme tilan, johon mahduimme kaikki viisi istumaan vierekkäin.

Katson ympärilleni ja olen tyytyväinen. Vieressäni on minulle tärkeitä ihmisiä, rakkaita ystäviäni. Saan istua heidän kanssaan jo lapsuusajoilta tutussa kirkossa.  Tuo ylväs ja kaunis pieni kappeli tarjosi meille ihanan, lämpöisen tilan, jossa me saimme kokea joulun kosketuksen.

-Leif

 Pitkä matka on taas tultu viime joulusta tähän jouluun. Paljon on mahtunut tähän vuoteen ja kohta saamme hypätä seuraavaan. Tämä joulu on erilainen, koska aiemmin on ollut aikaa panostaa kotiin ja joulumieli onkin aina itselle tullut tekemisen kautta. Nyt kun on ollut niin paljon työ- ja opiskelujuttuja, niin en ole vielä ehtinyt tehdä oikein mitään. Tuntuukin oudolta, että jouluun on aikaa enää niin vähän. Noh.. Kyllä tämä tästä! Kohta pääsen pitämään vapaita, ja aloittamaan jouluvalmistelut tässäkin torpassa. Sitä ennen vielä haluan teille kaikille toivottaa ihanaa ja rentouttavaa joulunaikaa. Nauttikaa hyvästä ruuasta ja joulunrauhasta.
-Mirca

Harjoittelijan esittely osa 2

Hei! Olen Aila Åkerlund 26v. Olen työharjoittelijana Au mensassa.Olen ollut työharjoittelijana monissa eri paikoissa ja katsellut mikä olisi...