keskiviikko 15. elokuuta 2018

Matkalla loppuseminaariin


Au mensa III projektin loppu lähenee. Enää on vain jäljellä kaiken yhteen solmiminen. Järjestämme loppuseminaarin 23.08.2018 klo. 9.00-12.00, pikkuparlamentissa. Viikot ennen tapahtumaa ovat kiireisiä, tapahtuman suunnittelua enimmäkseen. On kirjoitettava puheet, mietittävä kahvitus, hiottava mahdollinen musiikkiesitys ja paljon muuta.
Projekti on siis ollut kahden vuoden mittainen ja keskittynyt viranomaisyhteystyöhön, sekä vahvistamaan romaninuorten- ja vanhempien välistä vuoropuhelua. Myös romaninuorten yhteiskunnallinen osallisuus on ollut toiminnan keskiössä.
Itse olen ollut työkokeilussa Au mensalla ja päässyt hieman raapaisemaan pintaa Dimitrin ja Kaislan työstä. Työkokeilujakson aikana sain kyllä osallistua laajasti kaikkeen toimintaan. Kävimme eduskunnassa tapaamassa kansanedustaja Tarja Filatovia ja saimme aikaan hyviä keskusteluja. Osallistuin koululuentojen vetämiseen, kerroimme Jasminin kanssa mm. romaneiden vaatetuksesta. Dimitrin kanssa matkustimme Ouluun pitämään learning cafea paikallisille romaninuorille. Tässä vain osa harjoittelujakson tekemisistä. Työkokeilu oli minulle hyvä tilaisuus. Sain paljon eväitä tulevalle ja jopa oppisopimuspaikan.
Keskitytään kuitenkin tulevaan. Loppuseminaariin on siis enää kaksi viikkoa. Minua hieman jännittää, koska en ole koskaan pitänyt puhetta isommalle yleisölle. Miten saan tuotua ajatukseni puheeseen selvästi ja järkevästi? Tapahtumassa on paneelikeskustelu, jossa käymme läpi romaninuoria koskevia asioita. Myös yleisöllä on mahdollisuus kysyä kysymyksiä panelisteilta. Osaanko vastata kysymyksiin? Mitä jos jäädyn? Joudun jo nyt rauhoittelemaan itseäni. Olen kyllä oppinut hallitsemaan jännitykseni ja yleensä h-hetkellä pystyn toimimaan asiallisesti. Onneksi en ole yksin ja jos en osaa vastata johonkin uskon, että muut panelistit komppaavat minua. Joten ei ole maailmanloppu, vaikka mokaankin. Minä vasta harjoittelen. Pitäkää peukkuja pystyssä!
Carmen 08.08.2018


maanantai 6. elokuuta 2018

Carmenin syysterveiset


Lähden opiskelemaan kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoa, oppisopimuksella Suomen Romaniyhdistys ry:ssä. Olen kiitollinen saamastani mahdollisuudesta ja innolla odotan mitä tulevan pitää.
Viimeisistä opiskeluistani on aikaa ja tämä on minulle uutta ja ehkä hieman haastavaa.

Tänään aloitin työt ja päivä on ollut mukavaa laskeutumista lomalta töihin. Olemme käyneet Päivin kanssa läpi hieman tulevia tehtäviäni ja muita töihin liittyviä seikkoja, samalla kun tietokone päivitteli itseään.

Tuleva syksy tuo mukanaan paljon uutta. Lähiopetuspäivät ovat Järvenpään seurakuntaopistolla enkä malta odottaa ensimmäistä koulupäivää, mikä onneksi on jo ensi viikolla. On mahtavaa, että tutkintoon on otettu mukaan yleissivistäviä aineita, kuten matikka, englanti ja ruotsi.

Vaikka olen innostunut kyseistä tunneista, on minulla myös hieman jännittynyt olo. Kuinka pärjään niissä, miten ylipäätänsä sopeudun takaisin koulun penkille. Tämä huolen aihe tulee siitä, että minulla on ollut vaikeuksia löytää itselleni oikeaa opiskelutapaa. Nyt minun täytyy vain paneutua opiskeluun ja keskittyä tulevaan.

Vaikka minulla on paljon uusia asioita opittavana, niin silti lähden tähän kaikkeen hyvillä mielin ja toivon, että saan saavutettua pitkä aikaisen haaveeni tämän tutkinnon kautta.

Haluan auttaa ja motivoida muita nuoria. Minuakin on kannustettu ja minuun on uskottu. Vanhempani ja opettajani ovat aina tukeneet minua. On tärkeää jakaa eteenpäin sitä hyvää mitä olemme itse saaneet. Kun meillä on mahdollisuudet siihen, miksi emme sitä tekisi. Tulevaisuudessa haluan jatkaa opintojani pidemmälle ja työskennellä nuorten ja lasten kanssa.

Carmen 01.08.2018  

Harjoittelijan esittely osa 2

Hei! Olen Aila Åkerlund 26v. Olen työharjoittelijana Au mensassa.Olen ollut työharjoittelijana monissa eri paikoissa ja katsellut mikä olisi...