JOULUMUISTOJA JA JOULUTERVEISIÄ NEUVOSTOLTA

Joulu on rauhan, rakkauden ja hiljentymisen aikaa. Toivon, että jokaisen sydämen täyttäisi lähimmäisen rakkaus, ja toivon myös sitä, että kukaan ei unohtaisi JOULUN todellista tarkoitusta, joka on Kristuksemme, kuninkaani syntymä juhla. Tämä joulu on pyhää aikaa, jolloin kehoitan kaikkia antamaan anteeksi ja unohtamaan menneet virheet.

-Dimitri

Joulu on meidän kulttuurissamme erityisen tärkeä juhla useimmille.
Silloin kokoonumme kaikki omaiset yhteen, ja nautimme toistemme seurasta, syömme ja nauramme.

Minulle joulussa on tärkeää perhe sekä yhdessä olo niiden kanssa. On kiva kokoontua yhteen ja viettää joulua keskenään. Joulu on minulle sekä perheelleni tärkeä juhla päivä:)

Tänä vuonna olen oppinut todella paljon sekä neuvostossa toimimisesta että ihmisenä. On ihana tehdä tälläisten ihmisten kanssa töitä, jotka kannustavat ja tukevat sinua asioissa, ja paljon olemme saaneet yhdessä aikaan. Toivon ensivuodelta uusia haasteita neuvoston kanssa, uusia haasteita, jotka tietenkin yhdessä toteutetaan, uusia tuttavuuksia sekä yhtä hyvää yhteispeliä. Kiitos ihanalle neuvostolle, erityisesti Annalle ja Janitalle sekä muille, ketkä ovat auttaneet ja olleet yhteistyössämme kanssamme toivottavasti ensivuodesta tulee yhtä hyvä. HYVÄÄ JOULUA JA PAREMPAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE 💖💖💖

-Teresa

Aivan rehellisesti on pakko aloittaa, etten muista yhtään kivaa joulua lapsuudesta. En muista paljon muutenkaan lapsuuden jouluista mitään. Ne eivät koskaan olleet mitään parhaimpia. Jumalalle kiitos, että kuitenkin ollaan päästy näinkin pitkälle elämässä. En ole itse juuri lainkaan jouluihminen. Olisi kiva, jos saisi edes hitusen joulumieltä pienen lapsen tavoin, mutta kohdallani en sen usko vain olevan mahdollista. Yritän aattona saada jouluisen tunnelman katsomalla telkkarista lumiukon. Olen sen kyllä niin monta kertaa jo katsonut, että muistan kohta kohdalta mitä tapahtuu.

Aattoyönä tykkään myös käydä kirkossa kuuntelemassa kauneimmat joululaulut sekä tietenkin syödä jotain hyvää. Parasta joulussa on kuitenkin läheisten läsnäolo sekä takan lämpö. On myös kivaa katsoa kun lapset avaavat lahjojaan, jotka tuovat iloa sekä ihmetystä. Uudelta vuodelta odotan, että minulla pysyvät samat aidot ystävät ympärilläni sekä kaikilla läheisilläni on kaikki hyvin. Toki toivon aina myös maailmanrauhaa :)

Toivon myös, että koen hienoja uusia asioita ensi vuoden puolella ja saisin uusia haasteita elämääni.

Rauhaisaa joulunodotusta kaikille ja voikaa hyvin. Olkaa ihmisiksi ja muistakaa varsinkin yksinäisiä ihmisiä jotenkin. Kenenkään ei ole kiva viettää joulua yksin.

-Valde

Olen onnellinen siitä, että saa taas hiljentyä ja rauhoittua viettämään joulua omien rakkaitteni seurassa. Muistakaa tekin olla kiitollisia ihmisistä teidän ympärillänne. Ei jätetä ketään yksin. Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta, ja oikein hyvää joulunaikaa kaikille.

-Katja

En ole aamuihminen ja sen huomaa minusta. Rutiininomaisesti istun työpöytäni ääreen ja avaan läppärin. Silmäni ovat edelleen puoli uniset, ja ne tapittavat näyttöä. Nostan katseeni ja vilkaisen ympärilleni. Havaitsen ikkunalaudalla jotakin uutta ja värikästä, jotain, mitä ei ollut siellä aiemmin. Se saa katseeni palaamaan takaisin. Se on amaryllis. Vilkaisun sijaan jään tuijottamaan joulukukkaa, ja mieleeni tulee jouluinen muisto muutaman vuoden takaa. Olen aattoyön joulukirkossa. Kirkko on sama, jossa olen käynyt peruskouluni aikana luokan kanssa joka vuosi. Silloin siellä käynti tarkoitti vain aikaista heräämistä ja pidempää kävelymatkaa kylmässä. Nyt se oli jotakin aivan muuta.

Tuo 1800-luvulla rakennettu kivikirkko oli täynnä jouluista, lämmintä tunnelmaa yöaikaan. Kun astuin kirkkoon sisään, niin näin kynttilät, niistä tulevan hämyisen valon kirkon vanhoilla kiviseinillä. Alttarilla oleva punaisen amaryllis, ja sen molemmin puolin olevat joulutähdet olivat ainoat koristukset vanhassa pienessä kirkossa, mutta kaikki muu olisi ollut turhaa. Jouduimme hetken aikaan katsomaan, että mihin me mahdumme ystäviemme kanssa istumaan, koska näytti siltä, että paikka oli seiniään myöten täynnä ihmisiä. Lopulta löysimme tilan, johon mahduimme kaikki viisi istumaan vierekkäin.

Katson ympärilleni ja olen tyytyväinen. Vieressäni on minulle tärkeitä ihmisiä, rakkaita ystäviäni. Saan istua heidän kanssaan jo lapsuusajoilta tutussa kirkossa.  Tuo ylväs ja kaunis pieni kappeli tarjosi meille ihanan, lämpöisen tilan, jossa me saimme kokea joulun kosketuksen.

-Leif

 Pitkä matka on taas tultu viime joulusta tähän jouluun. Paljon on mahtunut tähän vuoteen ja kohta saamme hypätä seuraavaan. Tämä joulu on erilainen, koska aiemmin on ollut aikaa panostaa kotiin ja joulumieli onkin aina itselle tullut tekemisen kautta. Nyt kun on ollut niin paljon työ- ja opiskelujuttuja, niin en ole vielä ehtinyt tehdä oikein mitään. Tuntuukin oudolta, että jouluun on aikaa enää niin vähän. Noh.. Kyllä tämä tästä! Kohta pääsen pitämään vapaita, ja aloittamaan jouluvalmistelut tässäkin torpassa. Sitä ennen vielä haluan teille kaikille toivottaa ihanaa ja rentouttavaa joulunaikaa. Nauttikaa hyvästä ruuasta ja joulunrauhasta.
-Mirca

Oma identiteetti vs. mustalaisuus

Onko nykyajan mustalaisella oikein muodostunut käsitys itsestään?
Onko oma persoonallisuus tarpeeksi vahva olemaan eri mieltä asioista?
Uskalletaanko oma mielipide tuoda julki vapaasti?

Nämä ovat asioita joita olen miettinyt kovasti viimeaikoina mustalaisten keskuudessa. Tuntuu, että varsinkin nuoret yrittävät kovasti olla samankaltaisia kaiken suhteen. On rikkaus olla erilainen. Kaikkien ei tarvitse mahtua samaan muottiin, koska se ei ole edes järkevää. Kuinka moni uskaltaa täysin vapaasti tykätä erilaisesta musiikista kuin muut tai pukeutua eri tavalla kuin muut nuoret? Onko ihminen silloin hullu ja outo jos tekee oman mielensä mukaan? Muut tukahduttavat monesti ihmisen sisimmän. Vanhempana sen monesti huomaa, miten tyhmä ihminen on ollut nuorena ja mistä on jäänyt paitsi. 
Onko kotona kasvatettu siihen vahvaan tiettyyn rooliin ja siitä ei voi poiketa? 

Olen miettinyt monesti miten monella mustalaisella olisi mahdollisuus kokea erilaisia asioita, nähdä mitä kaikkia mahdollisuuksia maailma olisi täynnä, jos vain ihminen uskaltaisi ja antaisi mennä täysin purjein elämässä eteenpäin. Maailma olisi hieno paikka jos jokainen sen vain omalta osaltaan oivaltaisi. 
Mustalaisuus itsessään on kaunis asia jos on kotona kasvaessa jo saanut oikeanlaiset arvot. Minulle tärkeitä asioita ainakin ovat vanhempien ihmisten kunnioitus, käyttäydytään hyvin myös valtaväestön kanssa. Autetaan avun tarpeessa olevia ihmisiä, ollaan tukena sekä turvana ihmisille. Ollaan ihminen ihmiselle.

- Valde

Katjalta

Moikka kaikille pitkästä aikaa.

Multa tulee tällä kertaa aika arkista postausta. Talvi tuli ja kylmyys sekä pimeys sen mukana. Onneksi kuitenkin kohta on joulu, jota kovin odotan. ♥ Kuinka ihanaa onkaan, että on ihmisiä joiden kanssa saan sitä viettää.

Jotenkin mua inhottaa ajatus siitä, että nykyisin helposti rakennamme elämäämme materian ympärille. Kunpa vaan oppisimme olemaan kiitollisia siitä mitä meillä on, sillä usein se unohtuu.

On katto pään päällä, ruokaa ja juomaa, ja ihmisiä ympärillä. Siitä olen kovin kiitollinen.

On olemassa ihmisiä kenellä ei ole näitä asioita, mitä meillä. Yritetään siis kaikki auttaa toisiamme siinä missä pystymme ja näyttää lähimmäisen rakkautta.

Mukavaa talvea ja oikein hyvää joulua mun puolesta kaikille jo nyt näin marraskuussa

- Katja - Katja:D

Leiffiltä

Kun puhun, ei sitä kukaan kuule. Vaikka huutaisin keuhkoni verille, olen edelleen äänetön. Tuntuu, kuin joku puristaisi kurkkuani, eikä antaisi minun tuoda ulos sitä, mitä minun sisälläni on. Minua pelottaa tämä voimattomuuden tunne.

Minut on helppo ohittaa, minut on helppo sivuuttaa. Te tiedätte teidän asemanne, eikä teille tuota ongelmaa käyttää sitä hyväksi. Te yritätte viedä sanoiltani painon, tehdä niistä merkityksettömiä, vaikka ne eivät sitä ole.

Minä olen nuori, minä olen romani, minä olen romaninuori. Sanoissa on voimaa. Tämä voimako minulta yritetään viedä nuoruuteni tai taustani tähden?
En hyväksy tätä, en alistu tähän. Nousen ylös ja taistelen. Olen vielä nuori ja jalkani ovat vielä heikot, mutta tahdonvoimalla minä pysyn pystyssä ja minä saan ääneni kuuluviin!

- Leif

Valinnoista

Tervehdys kaikille.

Kun mietin mistä teille kirjoittaisin tänään, niin mieleeni nousi eräs asia, jonka edessä me varmaan kaikki olemme joskus.. Nimittäin valinnat. Kun joutuu valinnan eteen, niin pitäisi pystyä päättämään mikä on viisain valinta.. Ja siinäpä sitten ollaan :) Onneksi on olemassa ystäviä ja läheisiä ihmisiä, kenen puoleen voin kääntyä silloin ja usein sitten he joutuvatkin kuuntelemaan mua, kun mietin ja kysyn mielipiteitä. Olen saanut hyviä neuvoja elämässäni ihmisiltä, jotka on myöskin olleet vaikeiden tilanteiden edessä.

Mulla tää valinnan vaikeus liittyy nyt työelämään. Valmistun tämän vuoden loppuun mennessä Järvenpään seurakuntaopistolta romanikulttuuriohjaajaksi. Tämän koulutuksen aikana olin työssäoppimassa ja harjoittelun päätteeksi sain sieltä keikkatyöntekijän paikan. Nyt suoritan viimeistä työssäoppimisjaksoa erittäin mielenkiintoisessa hankkeessa, josta ehkä jotkut teistä ovat kuulleet, nimittäin Nevo Tiija-hankkeessa, jossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on yksi osatoteuttaja. Pari viikkoa sitten sieltä entiseltä työssäoppimispaikalta sain puhelun, että minä voisin saada mahdollisesti oppisopimuspaikan ja voisin opiskella sitten työn ohessa nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Nuoriso-ohjaajan työ on ollut mulle haave, joka jäi toteutumatta, mutta kuitenkin se edelleen kiinnostaa.

Samaan aikaan alkaa haku työpaikasta johon minulla olisi jo kohta pätevyys.

Nyt on vaikea päättää. Ehkä teen niin, että haen molempiin ja katsotaan sitten mitä tapahtuu.

Oletteko te rakkaat lukijat ollut vaikean valinnan edessä? Nyt on pakko myöntää, että minä en osaa päättää näiden kahden asian välillä, vaan taidan vaan nyt työntää veneet vesille ja katsoa kumpi vie satamaan.

Ihanaa syksyn jatkoa kaikille. Muistakaa pitää huolta itsestänne!

Terveisin Mirca

Syysterkut Tanjalta

Hyvää syksyn alkua kaikille lukijoille. On ihana auringonpaisteinen syksy päivä tänään. Mun mielessä on ajatuksia, kuinka paljon syksy tuota meissä ihmisissä erilaisia tuntemuksia. Itse koen olevani syksy ihminen rakastan ihanaa väriskaalaa ja loistetta kaikkineen väreineen, marjojen ja sienien keräämistä ja pakastamista. Luonto on hehkussaan ja täynnä ravintoa pitkälle talveen. Toisaalta taas olen myös ihminen joka sairastaa hyvin paljon juuri syksyllä.
Myös pimenevät illat on ihana ottaa kirja käteen laittaa kynttilä palamaan, juoda kuumaa lämmintä ihana teetä ja nauttia kirjallisuudesta, mutta valitettavasti mulla ainakaan ei ole hirveästi aikaa lueskella. Syksy on myös monella tavalla ehkä surullistakin aikaa. Monelle se suru tulee pimeyden muodossa, pimeät illat päivät alkaa imeytymään harmaantumaan vähän syys väsymystä ja se on monelle surullistakin aikaa. Itse muistan kuitenkin tankata paljon vitamiineja, jotta syysflunssat ja väsymys pysyisivät poissa. Miten sinä saat syysväsymyksen pysymään poissa??

Toivotan meille kaikille oikein hyvää syksyä, iloa ja rakkautta 
-Tanja

Romanikulttuurissa kaikkilla tavoilla kunnioitetaan iäkkäämpiä ihmisiä

Romanikulttuurissa on tietynlaisia sääntöjä, jotka eivät anna lähestyä vanhuksia samalla tavalla, kuin nuoria. Tavoillammehan me kunnioitetaan iäkkäämpiä ihmisiä, rotuun taikka väriin katsomatta.

Jokainen romaninuori oppii tapansa kotoa, se riippuu kasvatuksesta, jonka lapsi saa. Silti jokaiselle romanilapselle tehdään tavat selkeiksi, jotta ei kukaan tulisi loukatuksi. Romanikulttuuriimme kuuluu tietysti meidän vaatetus, mutta tekeekö se meistä ROMANIN? Heimomme vanhukset tuppaavat sanoa: että SYDÄMESTÄ SE AITO ROMANI LUONNE KUMPUAA,EIKÄ VAATETUKSESTA! Tottakai Romaneilta vaaditaan romanipuvun käyttämistä, mutta siltikin siihen tarvitsee sydämen asenteen!

Juttelimme kavereiden kanssa, ja yksi heistä esitti kysymyksen; Jos näkisit Dimitri vanhan romaninaisen kaatuvan esim. talvella, niin menisitkö auttamaan häntä vai jättäisitkö vaan makoilemaan kylmään pakkaseen. Laskisitko Dimitri kulttuurimme tapoja, vaikka emme saa lähestyä "romani" vanhuksia samanlailla, kuin nuoria!

- Siinä hetkessä mietin, että olisiko minulla niin kova tarve pitää opittuja tapoja yllä, kuin mennä ja auttaa vanhusta joka tarvitsee apua? Vastauksena annoin kavereille sekä itselleni, että menisin ja auttaisin ja kavereiden kanssa tultiin siihen tulokseen, että jokainen tämän tekisi, oli kyseessä mies tai nainen. Auttaa pitäisi, koska tämä on sitä aitoa romanikulttuurin säilyttämistä, josta vanhuksemme mahtavat aina puhua nuoremmille sukupolville!

Romaninuoret myös päättävät aikuistua liian varhaisessa ikävaiheessa. He olettavat, kun laittavat 11-13 vuotiaina romanipuvun päälle, että heitä pidetään "aikuisena" he myös olettavat, että saavat samoja oikeuksia kuin täysikäiset nuoret. Osa mikä tähän vaikuttaa on se, kun nuoret kaipaavat vastuuta, mutta silti ovat liian nuoria saamaan sitä, mitä kaipaavat! Jos saisin itse aikaa taakse päin, niin olisin laittanut vasta romanivaatetuksen paljon myöhemmin! Monelta romaninuorelta jää nuoruus kokematta, kun ottavat täysikäisistä nuorista mallia, tässä kohtaan olen taas sitä mieltä, että jokaisen täysikäisenkin on oltava esimerkillinen nuoremmille heimon jäsenille.
- Timi

VIILEÄÄ JÄÄTELÖÄ JA LÄMPIMIÄ MUISTOJA

Mummoni haki minut juuri tarhasta. Käymme Ullan kioskilta hakemassa jäätelöt ja jatkamme matkaa kotiimme. Kävelemme auringon lämmittämää Itä-Helsingin katua ja minä olen juuri niin huoleton kuin minun ikäiseni pojan kuuluukin olla. Ei huolta huomisesta tai tulevasta. Vain tämä hetki; mummon läsnäolosta tuleva turvallisuuden tunne, aurinkoinen päivä ja tietenkin herkullinen jäätelö, jota löytyy myös leualtani ja poskilta. Mitä muuta sitä voisi edes muka toivoa. Katson oikealla puolella olevaa tiiliseinää. Aurinko saa sen oranssin värin eloon, ihan kuin se hieman liikkuisi. Olemmekin jo perillä.

Meidän pihalla asuu paljon kivoja ihmisä, mutta mahtuu sinne joukkoon muutama tyhmäkin. Esimerkiksi minun kaverini isä, Rami on tyhmä ihminen. Kerran kun olin leikkimässä heillä, niin halusi Rami tutkia minut, etten varastanut mitään ennen kuin sain lähteä heiltä kotiini. Kerroin heti mummolle mitä oli tapahtunut. Kysyin mummolta, että johtuiko tämä siitä, kun olen mustalainen. Mummoni sanoi, että ei se siitä johdu, ja että Ramista ei kannata välittää. Kuitenkin näin taas tuon saman ilmeen mummon kasvoilla.

Tuon ilmeen olen nähnyt aikaisemmin, kun olimme mummon kanssa torilla. Siellä mummo näki jonkun kaverinsa, ja he jäivät juttelemaan. Melkein heti siihen tuli joku vieras mies huutamaan meille, että menkää pitämään muualle torikokoustanne. Hän sanoi, että siellä ei mahdu muut liikkumaan kun mustalaiset tukkivat joka paikan. Mummoni kysyi, että tulisiko hän noin huutamaan jos kyseessä ei olisi mustalaiset. Hetken kuluttua tilanne rauhoittui, ja raivoava mies jatkoi matkaansa. Kysyin heti mummolta, että huusiko se meille sen takia, kun me ollaan mustalaisia? Mummo sanoi "ei", mutta hänen kasvot eivät olleet samaa mieltä sanomisen kanssa. Mummo meni heti kysymykseni jälkeen mietteliään näköiseksi, ja silmissä taisi olla hieman jopa surua. Ymmärsin, että mummo ei puhunut totta, mutta en sanonut sitä tai kysellyt enempää, olihan mummon silmät jo valmiiksi surulliset...

Näin siis taas tuon saman ilmeen, kun kerroin mitä Rami oli tehnyt. Silloin päätin, etten enää ikinä mene Ramin kotiin. En ikinä!

Meidän pihalla asuu myös tosi kivoja ihmisiä. Kiva ihminen ja ehkä hauskin aikuinen meidän pihoilta on Jari. Hän on hauska ja osaa tehdä jopa taikatemppuja! Käyn usein Jarin luona katsomassa piirettyjä. Siellä on sellainen kanava, josta tulee lastenohjelmia useasti. Tiedän joka kerta sinne mennessäni, että saan piirrettyjen lisäksi Jarin itsetekemiä mehujäitä. Välillä ne on appelsiinimehusta tehty ja joskus jopa limonadista. Siellä me katselemme piirrettyjä, naureskelemme niille ja syömme mehujäätä. Ollaan me Jarin kanssa käyty myös meidän tien toisella puolella olevalla kirpparilla kiertelemässä. Näin siellä hienon t-paidan. Näytin sitä Jarille ja hän osti sen minulle! Menin niin innoissani kotiin näyttämään uutta hienoa t-paitaani, jonka olin juuri saannut.

Meidän pihalla asuu myös Anni. Hänkin on todella kiva. Monesti hänen luona ollessani, hän lukee minulle tai kuuntelemme musiikkia. Kerran pyysin häntä laittamaan laulun, jonka olin aikaisemmin kuullut hänen luona ollessani. En kuitenkaan tiennyt laulun nimeä tai osannut kuvailla sitä mitenkään. Ainoat tuntomerkit, jotka osasin antaa, olivat että se on ulkomaankielinen ja ei hidas. Näillä tuntomerkeillä Anni rupesi kääntämään koko kasettikokoelmaansa ympäri ja se kokoelma oli tosi suuri. Niin kauan hän metsästi oikeaa kappaletta, että se löytyi! Siinä minä sitten istuin ja huojuin epämääräisesti kuulokkeet korvilla, kuunnellen Lambadaa. Annia se näytti huvittavan.
Annin luona kävi myös usein hänen lapsenlapsensa Timo. Me ollaan Timon kanssa ehkä samanikäisiä. Meistä tuli hyviä kavereita. Uutenavuotena me valoimme tinaa, ja kesäisin me teimme retkiä uimarannalle kolmistaan.

Se oli kesäinen aamupäivä. Anni soitti mummolle ja kysyi, että voinko minä mennä heidän kanssa rannalle. Tottakai minä sain mennä Annin ja Timon kanssa rannalle. Nopeasti pyyhe ja uimahousut mukaan ja seuraavalle rapulle odottamaan heitä. Olin innoissani. Minä pidän uimisesta. Anni opetti minut aikaisemmin uimaan ja nyt on kiva päästä näyttelemään taitoja. Sieltä he tulevatkin ja matkamme voi alkaa kohti uimarantaa. Me menemme kävellen. Matkaa on kyllä jonkinverran, mutta ei se haittaa yhtään, pääsenhän minä kohta polskimaan. Maisemat vaihtuivat oranssista tiiliseinistä erivärisiin omakotitaloihin. Vihreää pursui joka paikasta. Aurinko lämmitti ihoa, mutta kun puu tuli auringon valon tielle, sai vilpoinen tuuli välillä ihoni kananlihalle. Siinä kävellessä ja jutellun lomassa katson Annia ja tunsin samaa turvallisuuden tunnetta, jota tunnen oman mummoni kanssa. Minulla on hyvä olla.

Vihdoin, olemme rannalla! Vesi oli kylmempää, mitä odotin. Emme kumpikaan oikein uskalla Timon kanssa laittaa jalkaa enempää veteen. Sitten Anni sanoi, että jos me uskaltaudumme menemään kokonaan veteen, niin hän ostaa meille jäätelöt. Noh, veden kylmyys ei haitannut enää yhtään siinä vaiheessa. Me juoksimme veteen ja aloimme uida ja sukellella. Hetken päästä olimme jo tottuneet veden lämpötilaan ja kylmyydestä ei ollut tietoakaan. Sitten Anni meni pienen kioskin luukulle ja haki meille sielä jäätelöt. Nousimme vedestä ylös ja laitoimme pyyhkeet hartioiden ympärille. Sitten istumaan Annin viereen ja syömään jäätelöä.
Jäätelö oli viileää ja makeaa, niin kuin aina. Pieni suolaisuus kuitenkin maistui myös suussani, kun vesi valui vielä hiuksilta kasvoilleni ja siintä huulilleni. Mutta minua se ei haitannut yhtään. Tältä maistuu kesä!

Nyt kun aikuisena mietin lapsuuttani, niin muistan kyllä esimerkiksi, miten Rami kohteli minua.
Mutta se ei ole ensimmäinen mielikuva tai muisto lapsuudestani. Ei todellakaan. Minulla oli onnellinen lapsuus ja paljon kultaisia muistoja. Ja niistä kuuluu suuri kiitos kirjoituksessani mainituille ihmisille. En tule ikinä unohtamaan näiden ihmisten hyvyyttä ja suurisydämmisyyttä, jota he minulle osoittivat elämäni ensimmäisinä vuosina. Minulla on edelleen se Jarin ostama t-paita. Tosin ei käytössä, mutta muistona. Tämäkin jo kertoo siitä, miten kovasti osasin jo pienenä arvostaa ihmisten ystävällisyyttä minua kohtaan, kun en raaskinut  missään vaiheessa luopua tuosta t-paidasta.

Joka kerta edelleen, kun näen tuon rannan, jonne Anni vei meitä, niin muistan miten minä, mustalaisten lapsi olin ihan samassa arvossa kuin hänen lapsenlapsi. Muistan edelleen, miten hän näki suuren vaivan löytääkseen sen minua miellyttäneen kappaleen. Muistan sen kiltteyden ja lempeyden, jolla hän kohteli minua aina. Kohtaan tänäpäivänä monesti Ramin kaltaisia ihmisiä. Minun onnekseni olen myös saanut kohdata hyviä ihmisiä. Ehkä tässä on syy, miksi minä en kyynisty ja katkeroidu, vaikka kohtaan paljon epätasa-arvoisuutta. Minä tiedän, että on olemassa hyviä ihmisiä, sainhan minä tutustua heihin jo lapsena.

 - Leiff

Heippa taas kaikille :)

Tässä kevättä on kovasti odoteltu, ja välillä jopa tuntuukin keväiseltä, mutta sitten tulee jostain aivan puun takaa taas talvi ja värjää koko maan valkeaksi. Kevät on silti mielestäni jännää ja kivaa aikaa. Ja sanoohan vanha sanonta, että ennen kesää täytyy menneen talven lumet tulla alas :)

Meillä on neuvoston kanssa mennyt aika lujaa tässä pari kuukautta, ja olimme isojen ja tärkeiden asioiden äärellä tiiviisti. Halusimme nostaa esiin romanilasten ja -nuorten koulutusta koskevia asioita ja ongelmia. Niiden asioiden kanssa vierailimme Eduskunnan Pikkuparlamentissä, ja kävimme tapaamassa kansanedustaja Pekka Haavistoa. Meitä kaikkia jännitti kovasti, olihan kyseessä erittäin vaikutusvaltainen mies, mutta saimme huomata, että Pekka Haavisto oli todella sympaattinen ja helposti lähestyttävä ihminen ja otti meidät todella hienosti vastaan. Todellinen KANSANEDUSTAJA :) Tapaaminen oli mielestämme onnistunut ja voi olla, että kuulette siitä vielä lisää.

Nyt neuvoston kanssa keskitytään järjestämään kulttuuritapahtumaa. Tunne erilaisuus -tapahtuma järjestetään Helsingissä Kulttuuriareena Gloriassa 22.5.2016 ja esiintyjiä on monenlaisia ja erilaisia. Tiedotamme tilaisuudesta lisää myöhemmin, kun saamme asioita enemmän järjesteltyä :)

Kiitän taas teitä lukijoita mielenkiinnostanne ja ajastanne. Lukekaa jatkossakin! :)

Ihanaa ja mukavaa kevättä!

-Mirca

Rasismin olemassaolon prosessointi on edelleen selkeästi kesken

Rasismi on krooninen ilmiö. Jo monta sataa vuotta sitten olivat olemassa mustat ja valkoiset, ja niin on monen sadan sukupolven jälkeen. Siitä sitten puun oksien lailla levisi paheksuntaa muihinkin vähemmistöihin. Rasismi ilmiönä on krooninen. Se, miten siihen suhtaudutaan ja miten sen kanssa ollaan voi muuttua tai kehittyä. Siksi rasismikeskustelussa focus pitäisi mielestäni suunnata puuttumiseen. Se ajatus, että yhtenä päivänä rasismia ei vain ole, on täysin absurdi.

Rasismi iskee koviten sinne, missä se tulee yllätyksenä. Se, että joku vähemmistön edustaja kärsii peruskoulussa rasismista ei ole yllättävää. Suurelle osalle suomalaisista vähemmistöistä (esim. romanit, ulkonäöllisesti kantaväestöstä erottuvat suomalaiset) on päivänselvä asia, että suomalaista peruskoulua ei vedetä läpi ilman yhtäkään rasismikokemusta. Se on yhtä itsestäänselvää kuin se, että jossain vaiheessa vuotta tulee sadekuuroja. Vähintään yhtä vesiselvää on se, että keskimäärin kerta viikkoon joku perussuomalainen laukaisee jotain asiatonta liittyen rasismiin. Yllättävää on se, kun rasismi tulee kotiin, yhteisön sisään tai viranomaisen suuhun - siis paikkaan missä sen loogisesti ajateltuna ei pitäisi olla, mutta missä se tänä päivänä loogisesti ajateltuna todellakin voi olla.


Se kenelle rasismin krooninen olemassaolo lintukoto Suomessa ehkä ei ole selvää on kantaväestö. Se on ymmärrettävää, mutta toisaalta tarvitaanko sen asian hyväksymiseen ja läpikäymiseen vuosikymmeniä kestävää prosessointia siksi, että kyse on omasta täydellisestä kotimaasta, missä ”ei saa tapahtua tällaista vääryyttä”? Sittenkö, kun tämä prosessointi on tapahtunut, voimme ehkä edetä puuttumiseen? 

Pätkän vertaa vähättelemättä maanantaisen Ylen aamu tvn Valtterin rohkeutta tai sympaattisuutta, tunsin ärsytystä siitä, että edelleen vuonna 2016 on tarve kertoa tietämättömille ihmisille, miltä rasismi tuntuu ja miten rasismi ilmenee. Kyllä vuonna 2016 pitäisi olla tietoa siitä, miltä rasismi tuntuu ja miten se ilmenee. Ihan maalaisjärjellä voisi päätellä, että pahalta se tuntuu ja vuosikausia kestäneellä negatiivisella rasitteella on seurauksensa. Ihan ilman gradututkimustakin voi päätellä, mitkä ovat ne yleisimmät sanat millä romania tai tummaa poikaa haukutaan koulussa – sikäli kun tällä yksityiskohdalla on jotain olennaista merkitystä. Eikö voisi pikkuhiljaa siirtyä rasismin mässäilystä ja olemassaolon prosessoimisesta puuttumiseen? Vai mitä siihen tarvitaan, että todella puututaan ja todella puolustetaan sitä ketä rasismi koskee? Ei se siitä ole kiinni, etteikö olisi tiedetty, että rasismi ei ole kivaa.

Jos tästä prosessoinnista ei päästä eteenpäin, niin Iltasanomat voi aloittaa vuoden 2017 rasisminvastaisen viikon myös teemalla "Suomessa on rasismia" ja Iltalehti voi korjata koko potin kotiin jymyuutisella ”Rasismi tuntuu pahalta”.

Toinen vaihtoehto on alkaa käyttää maalaisjärkeä.

t. Anna joka tajusi ja hyväksyi jo 12 vuotiaana, että Suomessa on ja tulee aina olemaan rasismia.

Missä on inhimillisyys?

Tällä kertaa puhun aiheesta, joka on ennen kaikkea tärkeä ja ajankohtainen, mutta samalla myös todella surullinen.

Satuin kohtaamaan erään vanhan rouvan kaupassa odottaessani kyytiä kotiini. Siinä yhdessä istuessamme keskustelimme siitä, että sää on niin kylmä, ettei ulkona parane kyytiä odottaa. Rouva kertoi, että hän oli tullut kauppaan jonkun tytön kanssa joka ystävällisesti hänet tänne talutti ja kantoi hänen kantamuksensa, hän ei kuitenkaan enää saattaisi tätä tunnistaa, kun muisti on niin hatara. Pois kaupasta hänen olisi käveltävä yksin sillä rouvan ohi mennessään tyttö oli ilmoittanut palaavansa töihin eikä kerennyt tukemaan rouvaa kotiin asti. Kauniisti tehty kuitenkin, että edes kauppaan sai matkaseuraa.

Kyytini viivästyi ja rouva alkoi tekemään lähtöään. Ehdotin, että halutessaan hän voisi päästä samalla kyydillä, ettei kävellen tarvitsisi. Rouva istuutui takaisin vierelleni ja jatkoimme keskustelua, oli monen moista vaivaa vaan kunnosta on pidettävä huolta. Kampaajallakin oli käynyt tällä samaisella reissulla ja syömässäkin. Sydäntäni lämmitti, vaikutti siltä että tällä vanhemmalla ihmisellä oli päivisin tekemistä ja ihmisiä joiden kanssa viettää aikaa, kaikillahan ei näin hyvin asiat ole. Ohimennen kuin sivulauseessa hän mainitsi, ettei oikeastaan tunne täältä kovinkaan montaa ihmistä, lämmin tunne lakkasi kuin seinään ja koin valtavaa halua olla läsnä juuri tässä tilanteessa tätä rouvaa varten.

Aika kului vaan kyytiäni ei näkynyt, on liian monta saman nimistä kauppaa yhdellä tiellä. Menee aikaa kunnes oikea löytyy kun ei tarkkaa osoitettakaan tiedetä. Rouva alkoi tekemään lähtöään ja minä tarjouduin mukaan kantamaan hänen kantamuksensa kotiin eikä tarvitsisi pimeällä yksin kävellä. Aloimme kävelemään hitaasti, mutta varmasti jäisellä kävelytiellä ja rouva sanoi olevansa kiitollinen että tasapaino on säilynyt. Kävelytielle ripotellut pikkukivetkin ovat kullanarvoisia ja kenkiin oli asetettu jääpiikit vielä varmuudeksi. Rouva kertoi, että monet kysyvät, miksi kaupungissa muka tarvitsee sellaisia käyttää, molemmat totesimme, että mielummin kannattaa liian varovainen kuin kaatua.

Muutama metri eteenpäin ja oli otettava hengähdystaukoa, kylmä ilma hengästytti ja keuhkoihin teki kipeää. Kotitalo näkyi jo, ja välissä oli pysähdyttävä vielä kerran. Rouva kiitti joka pysähdyskerralla, ja oloni tuli vaivaantuneeksi, miksi tällaisesta kiitetään? Kysäisin, että onko ketään joka voisi käyttää häntä kaupassa autolla tai käydä siellä hänen puolestaan. Kamalaa jos pakkanen käy näin henkeen ja kaupassa on kuitenkin käytävä? Ei ollut. Entä kotihoito, käykö sieltä ketään rouvan luona? Lääkkeitä laittamassa mutta ruokapuoli on hoidettava itse. Tässä vaiheessa minua suututti. Minun teki mieli huutaa kysymyksiä tälle yhteiskunnalle, miten voi olla mahdollista että vanhuksilta leikataan koko ajan lisää? Millä pokalla se tehdään? Tai paremminkin millä sydämellä? Miten nämä päättäjät nukkuvat yönsä? Eikö heillä ole ympärillään vanhuksia? Miksei ihmiset osaa olla ihmisiä toisille ihmisille? Viekö hirveästi sitä kallisarvoista aikaa jutella naapurin vanhuksen kanssa? Tai käydä 30 metrin päässä kaupassa heille?

Jos ei muut, niin minä ainakin. Tarjosin rouvalle viikottaista apua päästä kauppaan ja apteekkiin ja muutenkin apua mihin ikinä on tarve. ”Se olisi ihanaa, mutta pitää sopia rahallisesta korvauksesta, kaikki pyörii tässä maailmassa rahan kautta”. Tuntui, että verisuoneni kihisivät pettymystä ja harmitusta. Voiko olla näin? Maksaako ystävällisyys ja huolenpito toisesta ihmisestä? Kieltäydyin jyrkästi ja sanoin, ettei se ole kuin auton vaiva. Pystyn kyllä jättämään välistä tämän kuuluisan ”oman ajan”, joka pyhitetään omiin turhiin menoihin kavereiden kanssa tai facebookin läpi koluamiseen ihan vain huomatakseni, ettei siellä mitään uutta ollut tälläkään kertaa. Pystyn jakamaan auton ja kauppareissun apua tarvitsevan kanssa sillä ”omaan henkilökohtaiseen tilaani” mahtuu muitakin ihmisiä. Enää ei ollut kyse edes pystymisestä vaan haluamisesta. Minä haluan antaa aikaani ja apuani tälle ihmiselle.

Rapunovella vielä ovikoodin tarkistus ja sitten sisään lämpöiseen kirjoittamaan numeroa ylös. Vielä lause, joka todella särki sen viimeisenkin oletetun hyvyyden tästä ”hyvinvointivaltiosta” ja saa vielä tätä kirjoittaessanikin kyyneleet silmiini:

”Tuntuu niin jännittävältä, ihan kuin olisin pieni lapsi. Kun ei minulla ole kuin satunnaisia ihmisiä joille puhun tai kenen kanssa menen”.

Eikö hyvinvointivaltiossa ihmisten kuulu voida hyvin? Eikös se ole niin kuin sen mittari? Toki ainahan löytyy ihmisiä, jotka eivät koe oloansa hyväksi vaikka mitä tekisi, mutta jos yli puolet kansasta voi huonosti tai inhimillinen kohtelu yllättää, jossain on vika. Raha tai materiaali ei tee ihmisiä hyvinvoiviksi kuin ulkoisesti eikä silläkään ei ole väliä jos onnellisuus puuttuu. Yksinäisyys tuntuu olevan kaiken tämän äänen ja hälinän keskellä suuri vitsaus. Ihmisen kohtaaminen oman kotioven ulkopuolella näyttää olevan hirveän haastavaa, ja lähestyminen teknologian kautta ainoa oikea tapa sosiaaliseen kanssa käymiseen. Tarvitaan ihmisiä, joilla on halu muuttaa nämä asiat, eikä sen tarvitse olla suurieleistä sillä pienet teot riittävät.

Jollekin sinun hymysi voi olla päivän ainut tai sinun mielestäsi turha rupattelusi säästä viikon ainoa keskustelu. Pieni osa ajastasi voi todella olla jollekin lähelläsi olevalle kaikki kaikessa. Haastan jokaisen tätä lukevan huomaaman ympärillä olevat ihmiset ja tarttumaan tilaisuuksiin tehdä hyvää arjessa. Otetaan valta ihmisyyden kauppallistajilta pois sillä sen kuuluu olla ilmaista.

- Janita

Romaneitten elämää

Romanit ovat Suomessa vuosisatoja asunut vähemmistö, jonka omaleimainen ja erottuva kulttuuri on usein joutunut ristiriitaisiin väleihin valtakulttuurin kanssa. Romaneihin kohdistuu todella paljon syrjintää. Romanien alhainen koulutustaso ja työllisyysaste ovat myös taustalla heidän asumisen ongelmissaan. Esimerkiksi joskus asunnon saantia vaikeuttaa se, kun romani on menettänyt luottotiedot jo hyvin nuorena. Romanit ovat monessa maassa, kuten Romaniassa merkittävä vähemmistö. Suuri osa romaneista kärsii vakavasta syrjinnästä keskeisillä elämänalueilla. Valtaväestön asenteet romaneja kohtaan ovat usein huomattavan kielteisiä, ja rasistiset hyökkäykset romaneja kohtaan ovat lisääntyneet Euroopassa. Haluaisin ottaa kantaa tähän ja puuttua romaneitten syrjintään sekä saada meille samat oikeudet kuin valtaväestön ihmisillä.

 -      Tamara

Kohti kevättä

Heippa kaikille!

Ihan ensin haluan kiittää kaikkia, jotka ovat lukeneet meidän blogia ja ketkä on kiinnostuneita meidän kuulumisista.

Olen vielä aika tuore jäsen, mutta todella innoissani kaikesta tulevasta. Kevät mennäänkin kovalla vauhdilla paikasta toiseen ja vaikka kiirettä onkin, välillä keretään kouluttautuakin neuvoston kanssa. Pian olemme menossa tapaamaan Pekka Haavistoa - hän on kiinnostunut toiminnastamme. Virittelemme koko ajan kontakteja eri järjestöjen ja ihmisten kanssa ja odotamme tuloksia innolla.

Me neuvoston jäsenet olemme päivittäin tekemisissä keskenämme ja tapaamme säännöllisesti. Tapaamisia odotan aina innolla, ja kun istutaan saman pöydän ääreen, juttua riittää ja asiat hoituu. Erilaiset mielipiteet tuovat asioihin monia näkökantoja, ja se on rikkaus tässä toiminnassa. Toivottavasti pystymme yhdessä vaikuttamaan asioihin, jotka ovat meidän kaikkien hyväksi.

Nyt innolla odottamaan kevättä ja pidentyvien päivien tuomaa energiaa.

- Mirca

Taustatukena

Romaninuorten neuvosto on Au mensa II -projektin alainen toiminto. Me Au mensan kaksi työntekijää Janita ja Anna pyrimme toimimaan nuorille taustatukena neuvostossa toimimisessa. Tarkoituksenamme on antaa työkaluja muun muassa kokoustamiseen, verkostoitumiseen, mielipiteiden julki tuomiseen ja eri toimintojen priorisointiin.

Olemme saaneet iloksemme huomata, että koossa oleva porukka on aktiivinen. Erilaisilta persoonilta tulee myös runsaasti erilaisia näkökulmia neuvostolle tärkeistä teemoista. Olemme myös iloisia siitä, miten hyvin neuvosto on otettu vastaan kentällä. Yksi jos toinen yhteistyökumppani on huomannut, että tässä todella on jotain aivan uutta, mistä kannattakin innostua.

Kevät tuleekin olemaan kiireinen. Tapahtumien keskiössä on 22.5 Gloriassa pidettävä nuorten monikulttuurinen musiikkitapahtuma. Keväälle on myös paljon sovittuja tapaamisia ja pienempien projektien konkreettista eteenpäinvientiä. Samaan aikaan nuorisoneuvoston blogi jatkaa hyvin alkanutta matkaansa. Yksi tehtävistämme onkin myös pitää huolta siitä, että nuorilla ei ole liikaa projekteja ja tekeminen pysyy näin ollen mielekkäänä J

Terkuin Anna & Janita

Monta rautaa tulessa

Tää viikko on ollut aika kiireinen. Tosi paljon ideoita, mutta miten niitä lähtisi toteuttamaan? Meillä on monia asioita mihin pyritään eri tavoin vaikuttamaan. Tärkein tehtävä meillä ehkä kuitenkin on se, että me pyritään ajamaan tasa-arvoisuutta, ja yritetään antaa romaneista välillä vähän positiivisempaakin kuvaa, eikä aina vaan sitä negatiivista mitä mediassa useasti näkyy. On tärkeätä antaa jokaisen olla yksilö ja juuri sellainen niinkuin on.

Tämä meidän nuorisoneuvoston toiminta on lähtenyt tosi hyvin käyntiin, ja pyritään laajentamaan meidän verkostoja koko ajan. On ihanaa huomata, että meidän mielipiteistä ollaan oikeasti kiinnostuneita. Innolla odotan mitä tulevaisuus tuo vielä tullessaan meille! smilehymiö

Muistakaa, että muutos lähtee meistä itsestämme. Pyritään tekemään tärkeiden asioiden puolesta töitä. Ja mikäli meihin haluaa olla yhteydessä, onnistuu sekin sähköpostitse: romaninuortenneuvosto@gmail.com

-Katja

Minun mielipiteeni -Teresa

Romaninuoren syrjäytyminen
Osallistuin syksyllä 2015 romaninuorten neuvostoon, siellä on tarkoitus saada romaninuorten ääni kuuluviin ja heidän mielipiteensä erilaisista asioista. Haluan saada ääneni kuulumaan asioissa, joita koen itse tärkeänä. Tahtoisin erityisesti puuttua ja ehkäistä romaninuorten syrjäytymistä ja kehottamaan romaninuorta panostamaan koulunkäyntiin ja oppivelvollisuuden suorittamiseen.
Kaikkein huolestuttavimmaksi koen romaninuorten syrjäytymisen koulussa ja koulunkäynnissä, eli romaneissa on paljon enemmän koulupudokkaita. Romaninuoria tulisi tukea enemmän koulun käymisessä. Monet romaninuoret kokevat itsensä syrjäytyneeksi jo lapsena. Romaninuorille mielestäni tulisi keksiä oppi-suunnitelma koulun käyntiin. Myös nuorten vanhempien pitäisi enemmän puuttua lapsen koulun käyntiin jo ala-asteelta asti, seurata heidän opiskelua vierestä ja olla ajan tasalla lasten koulutehtävistä.
-Teresa

Terveisiä Romaninuorten neuvostosta!

Aluksi kun liityin kyseiseen neuvostoon syksyllä 2015, en oikein tiennyt, enkä tajunnut mihin lupauduin mukaan. Ensimmäisen kokouksen jälkeen kaikki valkeni kuitenkin minulle ja tiesin, että haluan olla mukana kympillä! On todella hienoa, että tätä kautta me voimme saada romaninuorten ääntä paremmin kuuluviin, sekä tehdä näkyväksi sen, että meissä on myös niitä ns; "hyviäkin" tapauksia.

Tarkoituksena on yrittää saada murrettua niitä raja- aitoja, joita meidän ja valtaväestön välillä vielä vallitsee. Jos ihmisillä ei ole tietoa tarpeeksi, niin ei mikään muutu parempaan suuntaan. Pyrimme myös edistämään yhdenvertaisuutta koulutuksen, työnhaun sekä muiden eri palveluiden osalta. Meistäkin on moneksi, jos meille vain annetaan mahdollisuus näyttää taitomme ja osaamisemme!

Kevätkaudella keskitymme paljolti kehittämään verkostoja erilaisten järjestöjen ja toimijoiden kanssa, jotta saisimme enemmän ovia auki ja ääntämme kuuluviin paremmin sekä levittämään tietoa toiminnastamme paremmin. Toukokuussa on tulossa myös isompi tapahtuma, jossa luvassa laulamista, tanssimista ja kenties jotain muutakin kivaa. Tapahtumasta tulee lisätietoa myöhememin hyvissä ajoin.

Meihin voi ottaa rohkeasti yhteyttä, jos haluat vaikka tietää enemmän romanikulttuurista tai jostain muusta mieltä askarruttavasta asiasta. Voit ottaa Romaninuorten neuvostoon yhteyttä osoitteessa romaninuortenneuvosto@gmail.comTällä hetkellä neuvostoon kuuluu 7 jäsentä. Etsimme vielä muutamaa aktiivista ja sitoutumishaluista jäsentä, joita uudet tuulet ja haasteet eivät pelota. Neuvosto kuuluu Au mensa II - Tule mukaan! Suomen Romaniyhdistys ry:n nuorisoprojektin alaisuuteen. Au mensa II projektin työntekijöiden yhteystiedot näet alla: 

Janita
p. 045 6423 804
janita.aumensa@gmail.com

Anna

p. 045 6426 015

anna.aumensa@gmail.com

Monelta ulkopaikkakuntalaiselta on tullut myös kyselyitä siitä, eikö tällaista neuvostoa ole kuin pks seudulla. Tällaista neuvostoa tosiaan ei olekaan aikaisemmin ollut, ja olemme vielä itsekin ihan alkutekijöissä. Tulevaisuudessa kuitenkin on tarkoitus mallintaa neuvoston toimintoa siten, että sitä olisi helppo toteuttaa myös muissa Suomen kaupungeissa. Voit myös ottaa meihin yhteyttä, mikäli olet kiinnostunut etäjäsenyydestä.

Tässä vielä viralliset Romaninuorten neuvoston säännöt:
1) Kunnioita kaikkia ihmisiä
2) Ota jokainen henkilö yksilönä huomioon
3) Ota jokaisen henkilön mielipiteet huomioon
4) Neuvoston jäsenet noudattavat vaitiolovelvollisuutta
5) Omat mielipiteet tuodaan reilusti julki
6) Ole aktiivinen
7) Ole rehellinen
8) Ole luotettava
9) Ketään ei syrjitä mistään syystä
10) Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton neuvosto

- Valde

OLEN PÄÄTTÄNYT

Olen päättänyt nousevani kaikkien asioiden ylä puolelle, olen päättänyt kannustaa itseäni menemään vauhdilla kaikkien ongelmien ja raskaiden asioiden lävitse. Vaikka moni yrittääkin saada minua lannistumaan, päästän kaiken toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olen päättänyt olla vahva, olen päättänyt olevani parempi ihminen tänä vuona, olen päättänyt taistella unelmieni ja haaveideni puolesta. Olen päättänyt, että vien kaiken maaliin saakka, minkä olen aloittanut tai päätän aloittaa, olen päättänyt olevani yksi niistä nuorista jotka meinaa ajaa vähemmistöjen asemaa kotimaassamme. Olen päättänyt auttaa ja tukea rasismin kohteena olevia henkilöitä, olen päättänyt olla henkilö jonka puoleen voi kääntyä hädässä, olen myös päättänyt saada muita nuoria päättämään toteuttamaan omia unelmia ja haaveita.

Dimitri 

Romaninuorten blogi

Tämän blogin tarkoituksena on tuoda julki romaninuorten ääntä ja heidän mielipiteitään erilaisista asioista. -Janita