perjantai 16. maaliskuuta 2018

”Mielestäni on enemmän kuin tärkeää olla yhteiskunnallisesti valveutunut. Tarvitseeko tällaista edes perustella?”

 Kysyimme osana Romaninuorten neuvoston ja Au mensa III -projektin helmikuun teemaa mitä romaninuoret ajattelevat politiikasta. Kysely oli suunnattu kaikille 15-35 -vuotiaille romaninuorille ja vastaukset annettiin nimettöminä. Kysely julkaistiin Au mensan sosiaalisen median -kanavilla, Romaninuorten neuvoston blogissa sekä joissakin ryhmissä. Levitimme kyselyä parhaamme mukaan useille tahoille ja iloksemme vastauksia tuli ympäri Suomea. Vastauksia kyselyyn tuli yhteensä 32 kappaletta. Vastauksia tuli eniten Helsingistä (10 kpl) ja pääkaupunkiseudulta (Vantaa 4kpl ja Espoo 3kpl). Oulusta, Jyväskylästä ja Kajaanista tuli kaikista myös muutama vastaus. Lisäksi saimme Seinäjoelta, Turusta, Lahdesta, Nurmijärveltä ja Mikkelistä kaikista yhden osallistujan. Vastaajista 23 oli naisia ja yhdeksän miehiä. Alle 20 -vuotiaita vastaajia oli viisi, 20-30 -vuotiaita 19 ja yli 30 -vuotiaita kahdeksan. Nuorin vastaajista oli 15 vuotias.

Huomattavasti suurin osa vastaajista kertoo olevansa kiinnostunut politiikasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Vain 2/32 vastaajaa kertoi, ettei politiikka kiinnosta. Moni kertoo olevansa kiinnostunut politiikasta siksi, että haluaa tietää mitä Suomessa tapahtuu ja kuka päätöksiä tekee. Nuoret myös näkevät, että politiikalla vaikutetaan siihen, miten Suomi pyörii ja sillä on vaikutusta ympäristöön ja tulevaisuuteen. Yhteiskunnallisen valveutuneisuuden nähtiin olevan tärkeä osa yleissivistystä. Osa kertoi poliittisen uran olevan oma haave. Lähes kaikki vastaajista kertoivat politiikan ja siihen osallistumisen olevan tärkeää ja he haluavat vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Päätösten vaikutusten nähtiin kattavan kaiken arjen asioista suurempiin yhteiskunnallisiin muutoksiin.

”Koska jokaiselle sivistyneelle ihmiselle pitäisi olla välttämättömän tärkeää olla yhteiskunnallisesti valveutunut ”

Esiin nousi usein myös epäluottamus poliitikkojen tekemiin päätöksiin ja toisaalta myös kansalaisen oma vastuu vaikuttaa siihen ketkä päätöksiä tekee. ”Tuntuu, että nykyään on ite oltava tosi tarkka ja ottaa selvää kaikesta ite eikä vaan luottaa siihen, että kyllä joku asioista tietää ja niitä hoitaa”
Muutama vastaaja toi myös esiin, että vaikka pitää politiikkaa tärkeänä, niin ei ymmärrä siitä tarpeeksi. 16 vastaajaa kertoo vaikuttaneensa asioihin äänestämällä ja osallistumalla kansalaisaloitteisiin. Muutama kertoi, ettei ole äänestänyt koska on vielä alaikäinen.

”Äänestän aina, ehdottomasti. Osallistun kansalaisaloitteisiin, mikäli koen aiheen tärkeäksi. Olen ollut myöskin yhteydessä kansanedustajiin tärkeiksi kokemieni aiheiden vuoksi. Olen hakenut töihin ihmisoikeusjärjestöihin. Etsin kuitenkin vielä itselleni sopivaa väylää yhteiskunnallisesti vaikuttaa.”

”Osallistuin kuulemistilaisuuteen, silloin tällöin laitan nimen aloitteisiin. Elän siivosti ja autan naapuria, teen töitä aina kun saan. Jätän hyvät jäljet perääni.”

Kysyimme myös romaninuorten kokemuksesta siitä, voivatko he vaikuttaa tarpeeksi yhteiskunnassa itseään koskeviin päätöksiin. Vastaajista yli puolet koki voivansa vaikuttaa jossain määrin tai tarpeesi itseään koskeviin päätöksiin.

”Oletukset ja yleistykset romaneista. On väsyttävää joutua melkein päivittäin todistelemaan niitä vääriksi.”

Kysyimme nuorilta, minkä haluaisit muuttuvan yhteiskunnassa esimerkiksi asenteissa tai rakenteissa. Vastauksia tuli 18 ja niissä oli paljon ehdotuksia ja toiveita. Nuoret kaipaavat toisista ihmisistä välittämistä, yhdenvertaisuutta ja kaikkien ihmisten huomioonottamista iästä ja taustasta riippumatta. He toivovat rasismin, syrjinnän ja koulukiusaamisen loppumista, asennemuutosta eri vähemmistöjä kohtaan, sekä yleistä inhimillisyyttä ja yhteiskunnallista tasavertaisuutta. Tärkeänä nousi toive siitä, että vähemmistöjä kuultaisiin ja otettaisiin enemmän mukaan heitä itseään koskevaan päätöksentekoon. 
           
”Haluaisin muuttaa asenteet toinen toisiamme kohtaan tässä maassa, taustasta piittaamatta. Hallitus ei  edistä asiaa "kasvattamalla" tuloeroja, mm. leikaten lapsilta ja nuorilta koulutuksesta.”

Konkreettisia esimerkkejä yhteiskunnan tarvitsemista muutoksista tuli paljon: sosiaalipalvelut uusiksi, pienyrittäjien tukia isommiksi, työllisyyden parantaminen ja yhdenvertaistaminen, eriarvoistumisen pysäyttäminen ja köyhiltä leikkausten lopettaminen. Yksi nuori mainitsi myös toivovansa enemmän tukea nuorille ja vanhusten olosuhteiden parantamista sekä täydentäviä lakimuutoksia nykyiseen rikoslakiin. Myös globaalimpaa ja kauaskantoisempaa ajattelua kaivataan politiikkaan. Nuoret osoittivat myös huolensa siitä, että Suomessa on oikeistopuolueiden jäseniä, jotka osoittavat avoimesti tukeaan ääriliikkeille - ja ryhmittymille, jotka kyseenalaistavat ihmisoikeuksien jakamattoman yhdenvertaisuuden.



Teksti: Kaisla Kulmanen
Projektityöntekijä ja viestintävastaava
Au mensa III-projekti / Kuukauden teema



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Harjoittelijan esittely osa 2

Hei! Olen Aila Åkerlund 26v. Olen työharjoittelijana Au mensassa.Olen ollut työharjoittelijana monissa eri paikoissa ja katsellut mikä olisi...