Romaninaisen voimaantuminen

Olin naistenpäivänä puhumassa romaninaisten voimaantumisesta. Rehellisesti sanottuna kaikista vaikein aihe, mistä oon ikinä puhunut. Usein kun aihe on vaikea, alotan sen kirjoittamisen lukemalla sanakirjasta sen oikean merkityksen.

Sisäinen voimantunne. Aktiivisuus. Rohkeus.

Hienoa. Ei auttanut. Jos oli mahdollista, niin ajatukset oli vielä enemmän levällään kun alussa. Kirjotin kolme puheen alkua, mikään ei tuntunut luontevalta tai iskenyt tajua kankaalle inspiraation tulvahduksella. Pidin luovia taukoja ja tein välissä ihan jotain muuta. Ei. Alkoi jo tuskastuttaa, mietin miks edes menin ja lupauduin, kun ei tule tekstiä niin ei. Ei edes väkisin.

Mistä mä itse voimaannun? Ja mistä muut voimaantuu? Meillähän voi olla ihan eriävät voimaantumisen kohteet, ei ne vaan voi olla samoja kaikilla. Jo pelkästään vuosikymmenten aikana tapahtuneet isot muutokset vaikuttaa niin, että on sula mahdottomuus voimaantua samoista asioista, kun mua vanhemmat naiset. Tai ainakaan pelkästään samoista asioista. Ennen naistenpäivää oltiin puhumassa romanikulttuurista parille luokioluokalle Helinä Rautavaaran museossa, Espoossa. Kerrottiin siellä olevan romanivanhusnäyttelyn taustoja, ja vastailtiin kysymyksiin. Isot, läheltä kasvoja otetut kuvat ja niiden vierellä pienimuotoinen elämänkerta. Viimeiset kärrymustalaiset, mun ikäiset ei voi koskaan käsittää minkälaista elämä silloin on ollut. Syrjintä ja rasismi on ollut silloin ihan oikeaa RASISMIA. Mistähän tuolloin on voimaannuttu, kun ei ole ollut mitään? Ei yösijaa, ei ruokaa, ei varmuutta huomisesta päivästä. Puhuipa kenen tahansa vanhemman romanin kanssa menneestä, niin se mikä kaikuu koko puheen lävitse, on yhdessä olo. Sitä moni korostaa ja sanoo kaipaavansa. Vaikkei vanhempi ikäpolvi välttämättä tiedäkään, mitä voimaantuminen tarkoittaa, niin he puhuvat yhteisöllisyydestä niin, että sen ymmärtää olevan voimaannuttava asia heille. Eli yhdessä olo on voimaannuttanut.

Entä sitten, kun elämä tasoittui? Kiertolaiselämä päättyi, ja saatiin muuttaa taloihin. Asunnon saaminen mahdollisti lasten koulussa käynnin ja normaalin elämän. Mistä ollaan silloin koettu voimaantumista? Omasta kodista, siitä tuli ja se on vieläkin romaninaisen kruunu. Koristeltiin ja talosta pidettiin huolta. Sillä saadaan arvostusta yhteisössä ja siitä ollaan ylpeitä. Se myös avasi yhteiskunnallisen oven hieman raolleen. Nyt ollaan melkein ihmisten kirjoissa.

Entäs nyt? Nää kaikki on mulle itsestäänselvyyksiä. Mä en osaa kuvitellakaan elämää ilman kotia tai ilman muita romaneita. Mistä tän ajan romaninaiset voimaantuu? Mä koen itse hirvittävän voimaannuttavana sen, että mulla on ammatti. Mä oon opiskellut ja tulevaisuudessa aion opiskella lisää, niinku mummo sanoo ”Se on ku laittais rahaa pankkiin.” Tällaisessa tilassa missä Suomi on maana, mä olen kiitollinen että mulla on työpaikka. Sekin on yksi voimaantumisen lähde mulle. Se mikä siitä tekee voimaannuttavan on se, että mä pärjään omillani. Mun ei tarvitse olla tilivelvollinen kenellekään eikä pyytää keneltäkään mitään. Ei sillä, että mä olisin röyhkeä ja kattoisin alaspäin niitä, jotka joutuu niin tekemään. Jokainen Suomessa on ainakin hetken elämästään siinä tilanteessa. Ja siksi sitä osaa arvostaakin eri tavalla, kun sitä ei joudu enää tekemään.

Mä uskon, että meidän ajan romaninaiset voimaantuvat siitä, että me päästään työelämään kiinni. Me luetaan yhä enenevässä määrin ammatteja ja opiskellaan korkeammalle. Me tullaan toimeen itsenäisesti. Ja tässä tullaan mielenkiintoiseen osaan; samalla kun naisen vastuualue laajenee, niin siitä tulee voimavara. Siitä tulee kivi kruunuun. Nykyään se, että pitää taloa pystyssä ei riitä. Ei riitä, että on yhteisönsä kanssa tekemisissä. Lisäksi halutaan käydä töissä. Suomen tila maana vaatii enemmän sitä ja meissä on paljon niitä, jotka haluaa töihin. Se on voimavara. Ajatelkaa minkälaisen jalansijan se saa romaneissa, jos sille annetaan bensaa liekkeihin samalla tavalla kuin aiemmille voimaantumisen aiheille, yhteisöllisyydelle ja kodille?

Musta nuorempien voimaantumisen aihe voi olla ihan joku muu. Kun niillä on jo kolme, joita pidetään hengissä pelkästään elämällä. Antamalla kouluttautumiselle ja työllistymiselle samanlainen maallinen arvo kuin kodille. Sekin on materiaa. Silti me koetaan se niin tärkeänä, että se kannustaa toinen toistaan arvostamaan sitä vuodesta toiseen.

- Janita