Ensimmäset päivät vierinyt nopeasti on ollut mahtavaa tutustua uusiin ihmisiin. Meidät on otettu hyvin vastaan. Olemme saaneet uusia ystäviä, on ollut ihanaa tutustua paikallisiin nuoriin. Olemme Mackiovassa, lähellä paikkaa Arad kuitenkin maaseudulla. Romanikylässä, asuu noin 200 henkilöä. Täällä on nähtävissä  hyvää yhteishenkeä. Meillä ei olo täydellistä yhteistä kieltä mutta, ihmeellisesti yhteys on löytynyt näiden ihmisten ja meidän välillä.

Me olemme yöpyneet seurakuntasalissa, ei valittamista, Olemme kaikin puolin tyytyväisiä. Vaikka puitteet eivät ole samat kuin koti Suomessa, tänne on kuitenkin lähdetty hyvällä asenteella. Tietäen että, täällä olosuhteet ovat toiset. Köyhyydestä huolimatta meille on osoitettu runsaasti vieraanvaraisauutta.  Perheet ovat laittaneet parasta pöytään ja pyytäneet meitä syömään heidän luokse.

Tunnelma romanikodeissa on lämmin, kamina lämittää yhtä huonetta. Ruokapöydän ympärillä on kutsut vieraat sekä talon isäntä sekä pojat, talon emäntä on valmistanut maistuvaa kotiruokaa ja tarjoilee sitä ilolla meille.  Olen iloinen tästä yhteydestä - Paula Blomerus.


Olen todella iloinen, että sain mahdollisuuden tutustua erimaan romaneihin. Aluksi mietin, että mitä tästäkin matkasta tulee, kun ei ole yhteistä kieltä. tämän viikon aikana olen kumminkin joutunut käyttämään Englannin, Espanjan ja Romani kielen taitojani.

 kohdatessani romaneita ja muita maan asukkaita olen kumminkin löytänyt yhteisin sävelen. On ollut ilo musisoida paikallisten nuorien kanssa ja olen kertonut omasta työstäni mitä kaikkea teen Suomessa Romaneiden hyväksi, etenkin nuorten.
Tiimi jonka kanssa olemme Paulan kanssa matkalla on todella uskomattoman täydellinen. Myös meidän välille on kasvanut hyvä ymmärys toisiamme kohtaan ja huumorintaju.

Suomessa meillä Romaneilla on mahdollisuuksia moniin asioihin ja voimme saada tukea, apua ja auttavia ihmisiä rinnallemme joiden kautta toteuttaa omia unelmia ja haaveita.
Rehellisesti sanottuna, olen todella surullinen ja paikallisten romaneiden kohtalo saa minut alakuloiseksi, mutta silti sytyttää minussa toivoa. Haluan jatkaa työtäni Suomessa ja kertoa kuinka tärkeää on meidän opiskella korkeakouluihin ja hankkia työtä.

Haluan myös auttaa paikallisia romaneita ja haaveenani on rakentaa jonkinlainen toiminta keskus nuorille ja lapsille.

- Dimitri Lindgren

Ajatuksen voimalla

Ateneum

Viimeisin viikko on ollut mielenkiintoinen ja herättänyt paljon ajatuksia. Hauskoja hetkiä on ollut myös paljon! 😊 Viime torstaina olimme työporukalla Ateneumin taidemuseossa tunneväri-työpajassa. Työpaja kesti päälle pari tuntia ja ryhmässä oli noin 15 henkeä. Työpajasta oli kullakin hiukan erilaisia odotuksia, mutta luulen, että kaikki olivat hyvin tyytyväisiä. Kiersimme aluksi Ateneumia ja tehtävänä oli mm. kuvailla silmät kiinni-olevalle parille jokin maalauksista. Näin herättelimme mielikuvitusta ja opettelimme kuvailemaan. Tämä tehtävä soveltui myös näkövammaisille

 ja työpajassa oli hienosti otettu erilaiset rajoitteet, lähtökohdat ja tavat kokea taidetta huomioon.

Kävimme läpi tunnevärejä ja tunnesalkku-menetelmää, jossa maalauksen elementtejä konkretisoidaan niin, että niitä voi käsin kosketella. Esimerkkinä toimi maalauksissa olevat esineet, joita vastaavaa sai pitää samaan aikaan kädessä kun katsoi teosta. Työpajan pääasiallinen ja omasta mielestä paras anti oli se kun pääsi itse maalaamaan. Teimme jokainen oman teoksen, jonka aiheena oli ”omakuva maisemana”. Sen sai maalata paperille tai pleksi-lasille, josta näkyy myös teoksen taaimmaiselle puolelle. Kuvissa tunnelmia ja esimerkkejä Romaniyhdistyksen porukan minäkuvista 😊

Riitta ja Paula työstämässä minäkuvia

Dimitrin teos

Koko ryhmän taideteokset

Dimitri kuuntelee, kun Kaisla kuvailee maalausta ryhmälle.

Saamelaispolitiikkaa ihmisoikeusnäkökulmasta

Kävin kuuntelemassa saamelaispolitiikkaa ihmisoikeusnäkökulmasta- paneelikeskustelua edellisperjantaina Kaisatalon Kirja&Kahvi-tilassa. Ajattelin sen olevan paitsi mielenkiintoista ja tärkeä aihe – niin myös hyödyllistä romanityön kannalta. Tavoitteeni oli löytää uusia näkökulmia ja ideoita vähemmistöryhmien aseman parantamiseen suomalaisessa yhteiskunnassa. Toiveeni oli, että saisin paneelista esimerkiksi konkreettisia ideoita mitä voisi toteuttaa myös romanikentällä.

Tavoitteeni kyllä toteutui, sillä ajatuksia ja ideoita heräsi paljonkin. Jotenkin täytyisi saada lisää yhteiskunnallista näkyvyyttä! Yksi uusi esimerkki romanikentän näkyvyydestä ovat Diakonia-ammattikorkeakoulun romaneiden osallisuus- hankkeen 12-osainen videosarja. Videot olivat minusta hienoja ja vaikuttavia! Henkilökohtaiset tarinat luovat samaistuttavan tunnelman. Vastaavanlaisille kampanjoille olisi varmasti tarvetta enemmänkin. Tässä linkki videosarjaan: https://www.youtube.com/watch?v=r8GyNpYz-NE

Saamelaisnuorten aktivismi ja artivismi (kts. esim. Suohpanterror) on mielestäni esimerkillistä. Ihailen heidän räväkkyyttään ja rohkeutta ravistella yhteikunnallisia rakenteita. Alktivismi ja yhteiskunnallinen taide ovat voimakkaita vaikuttamisen keinoja. Voisimmeko me ottaa siitä jollain tavalla mallia – tietenkin jollakin romanikulttuuriin sopivalla tavalla ja romaniväestön tarpeista käsin? Miten saisimme herätettyä valtaväestön ihmisiä ajattelemaan ja kyseenalaistamaan omia ennakkoasenteitaan romaniväestöä kohtaan? Yhteiskunnallinen taide on parhaimmillaan provoisoivaa ja herättää ajatuksia ja keskustelua. Me jäämme Au mensassa jatkamaan pohdintaa siitä minkälaiselle ennakkoluuloja rikkovalle kampanjalle olisi tarvetta - teidän kaikkien ideat ovat myös erittäin tervetulleita!

Suomi 100 - vaiennetut historiat

Kävin vielä sisvistämässä itseäni Suomi 100-vaiennetut historiat paneelikeskustelussa, jossa keskustelijoina olivat Petra Laiti, Päivi Majaniemi ja Leif Hagert. Keskustelua moderoi Michaela Moua. Suomi 100-vuoden kunniaksi Antirasistinen Foorumi tarjosi mahdollisuuden kuulla ja oppia romanien ja saamelaisten vaiennetuista historioista Suomessa. Saamelaisten ja romanien näkökulmasta itsenäisyyden historia näyttää kovin erilaiselta kuin yläasteen oppimateriaaleissa. Siihen kuuluu ”suomalaiseksi” pakottamista, syrjintää ja oikeuksien polkemista. Paneelissa käsiteltiin sitä, mihin historiattomuus on johtanut ja millaista on elää yhteiskunnassa, jossa kaikki olisi helpompaa, jos vain ”alkaisit suomalaiseksi”. 

Paneelikeskustelu oli koskettava ja tunnelma herkkä. Sain kuulla paljon raastavia kokemuksia syrjinnästä ja ymmärsin entistä paremmin miten kauan ja paljon yhteiskuntamme on syrjinyt romaneita ja saamelaisia. Minulle oli avaavaa kuulla konkreettisista vallankäytön ja syrjinnän keinoista, mitkä näkyvät yhteiskunnassamme koululaitoksesta lähtien mm. poissulkemisena ja vaientamisena. Keskustelu antoi uusia näkökulmia ja pisti ajattelemaan myös omaa osuuttaan rakenteiden ylläpitäjänä. Muutos lähtee ajattelun voimasta. Asenteiden muutoksella teemme rakenteiden muutoksia. Pidetään yhdessä näistä asioista ääntä!

Kaisla Kulmanen

Au Mensa III-projekti

Matka alkaa

Lähdin juuri kotoa kohti lentokenttää ja jännitys vaan kasvaa. 

Olen avoimin mielin matkan suhteen ja tahdon unohtaa kaiken muun vähäksi aikaa ja nauttia siitä, että pääsen Suomesta hetkeksi pois. 

Lentokentällä

Saavuin juuri lentokentälle, ja teimme tiimin kanssa lähtöselvityksen ja saimme lippumme käsiin ja matka tavaratkin on jo laitettu lentokoneeseen. 

Menimme turvatarkastuksen ohi ja kaikki pääsi ensimmäisellä kerralla läpi, mutta tietenkin minun kohdallani hälyttimet alkoi piippaamaan ja kaikki matkatoverit alkoi minua heti rauhoittelemaan. 

Paula kysyy minulta vähänväliä, että onhan kaikki minulla hyvin ja tunnen oloni todella mukavaksi. 

Jatkoa matkastamme löydät blogiamme ja facebook sivuamme seuraamalla: Au mensa III- projekti

- Dimitri Lindgren

Kauan odotettu ja puhuttu Romanian matkamme lähestyy, lauantaina lennämme Helsinki-Vantaan lentokentältä Budapestiin, ja siitä sitten matkustamme autolla määränpäähämme. Elikkä me, Paula ja Dimitri, lähdemme tähän matkaan endustamaan Suomen romaninuoria, matka kestää kaksi viikkoa. Matkan tarkoitus on mennä tutustumaan paikallisiin romaneihin ja heidän oloihinsa. Matkaan on valmistauduttu huolella, olemme hankkineet passit ja rokotukset ym.

Itse olen aikaisemmin tehnyt yhden kolmen kuukauden harjoittelun Fidan kehitysyhteistyö-hankkeessa Bosnia & Hertsegovinassa, sekä muita lyhempiä matkoja Euroopassa lastentapahtumien ja leirin merkeissä. Tiedän etuudestaan, että kyseessä ei ole mikään luksusloma, vaan enemmänkin sopeutumista vähäisiin oloihin. Silti sydämestäni asti odotan innolla tätäkin matkaa. Romania on minulle uusi maa. Olen jo pitkään haaveillut pääseväni sinne käymään.

Ajattelen, että me Suomen romanit olemme saaneet paljon hyvää elämäämme.  Toivon, että voimme olla hyviä esimerkkejä nuorista, joilla on koulutusta ja sekä myös omia unelmia!

Toivon, että seuraatte meidän reissua somessa, johon parhaamme mukaan päivitämme matkakertomuksia ja lisäämme valokuvia.

Facebook Au Mensa III

Instagram  @aumensa

hashtag #aumensa

-Paula Blomerus

Tämän viikon lauantaina, lennämme Budapestiin ja minua kyllä kieltämättä jännittää paljon. Tähän matkaan olen varautunut hyvin, mutta omasta mielestäni henkisesti ei voi ikinä varautua uusiin olosuhteisiin, asioihin tai ihmisiin, kun vain olemalla ja tutustumalla viettäen aikaa, rakentaen keskustelua.

Odotan matkalta todella paljon, ja toivon luovani kontakteja ja ystävyyttä paikallisiin romaneihin, etenkin nuoriin. Matkalla tahdon auttaa nuoria ja kaivaa heistä esille asioita, joista he pitävät ja tahdon selvittää heidän unelmiaan ja selviytymiskeinoja, kuinka he ovat kestäneet kaiken huonon kohtelun, joka heihin kohdistuu ja lisäksi kun he itse asuvat huonoissa olosuhteissa Euroopan yhtenä köyhimpinä asukkaina.

Silti olen iloinen ja kiitollinen, että saan asua kotimaassani SUOMESSA, vaikka täälläkin päivittäin saamme osaksemme huonoa ja syrjivää käytöstä, mutta en halua jäädä niiden alle, vaan tahdon nousta kaiken rasismin yläpuolelle ja näyttää omalla käytökselläni ja olemuksellani, että olen fiksumpi. Menen eteenpäin positiivisuudella, en jää uhriksi vaikka olisinkin siinä asemassa useasti kaikesta opiskelusta, työnteosta huolimatta. Nousen pystyyn ja vien loppuun, aloittamani urajuoksun.

Julkaisemme myöhemmin Blogissamme kuvia ja tekstejä matkalta

God Bless me and you!

-Dimitri Lindgren

Terveisiä Au Mensasta!

Hei kaikki neuvoston jäsenet ja muut lukijat! 

Olen Suomen Romaniyhdistyksen Au Mensa III-projektin uusi työntekijä ja sitä mukaa myös Romaninuorten neuvoston tukijäsen Kaisla. 😊 Ensimmäinen työviikko takana, ja täytyy kyllä sanoa, että todella mielenkiintoinen uusi maailma on avautunut. Olen saanut tutustua aivan upeisiin tyyppeihin jo ensimmäisinä päivinä ja työtiimi on huippu! Koitan parhaani mukaan perehtyä ja tutustua romanikulttuuriin kyselemällä, juttelemalla ja lukemalla. Antakaa anteeksi jos mokailen aluksi.

Olen koulutukseltani sosionomi ja ollut aiemmin töissä mm. monikulttuurisissa järjestöissä ja lastensuojelussa. Pidän erilaisten ihmisten kohtaamisesta ja katson aina ensin ihmistä ihmisenä. Kohdatessani uusia ihmisiä pohdin, kuuntelen ja annan tilaa, ja arvostan myös kriittisiä keskusteluja, rohkeaa puhetta ja huumoria.

Muutama työkaveri ja kerholainen on kysynyt multa miksi halusin tänne töihin. Mua on aina kiinnostanut eri kulttuurit ja yhteiskunnalliset ilmiöt. Muistan olleeni lähes täysi-ikäinen kun ensimmäisen kerran havahduin siihen, että mulla ei ole yhtään romaniystävää enkä ollut päässyt olemaan romanien kanssa tekemisissä juuri koskaan. Mulla on kuitenkin aina ollut ystäviä eri kulttuurisista ja etnisistä taustoista, joten miten on mahdollista etten tuntenut yhtään romania? Siitä lähtien mulla on ollut kova halu tutustua ja ymmärtää sitä, miksi suomalaiset romanit ja kantaväestö elävät satojen vuosienkin jälkeen niin erillään ja ennakkoluuloja löytyy puolin ja toisin.

En ole koskaan kohdannut niin paljon kyseenalaistamista työpaikkaan liittyen kuin nyt kertoessani uudesta työstäni tutuille. Olen kuitenkin ollut töissä mielipiteitä jakavissa paikoissa aiemmin, kuten esimerkiksi vastaanottokeskuksessa pakolaiskriisin ja yhteiskunnallisen keskustelun kärjistymisen pahimpaan aikaan. Kommentit eivät ole olleet suoranaisen vihamielisiä, mutta ovat silti pitäneet sisällään ennakkoluuloisen asenteen ja pelkoa. Harva ennakkoluuloja levittävistä kuitenkaan oikeasti tuntee yhtäkään romania. On surullista miten normalisoituneita puheissa siirrettävät syrjivät asenteet romaniväestöä kohtaan ovat. Tämä kertoo siitä kuinka syvällä rakenteellinen rasismi suomalaisessa yhteiskunnassa on. Se osaltaan osoittaa kuinka tärkeää työtä tämä ja kaikki työ missä saamme enemmän romaninuorten ääntä kuuluviin ovat. Uskon, että esimerkiksi kulttuurituntemuksen kasvattamisella ja yhteistyön lisäämisellä voisimme purkaa paljon ennakkoluuloja. Asenteet muuttuvat hitaasti, mutta haluan uskoa, että muutosta tapahtuu. Haluan tehdä parhaani niin työssäni kuin vapaa-ajallanikin romanien yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi ja ennakkoluulojen kumoamiseksi. Ja ennen kaikkea haluan päästä tutustumaan teihin kaikkiin 😊

Näkemisiin!

Kaisla Kulmanen

Projektityöntekijä

Au Mensa III-projekti

Suomen Romaniyhdistys ry

90- luvun festarit Suvilahdessa

Kävelen kohti Suvilahtea ystävieni kanssa iloisesti nauraen. Tummia pilviä on kasaantunut taivaalle.

Jännitystä ilmassa voi kosketella jo.

Aurinko pilkottaa tummien pilvien alta hieman.

Laskemme leikkiä siitä, että jos meitä ei lasketakkaan sisälle festarialueelle vaikka meillä on liput.

Minusta on kuitenkin kiva päästä kokeilemaan jotain uutta. Jännittyneenä kävelemme kohti portteja sekä turvatarkastusta.

Meidät otettiin hyvin vastaan ja ei meille sen kummallisempaa tarkastusta tehty kuin muillekkaan.

Osa festari porukasta katsoi meitä kyllä oudosti. Varmaan ajattelivat, että miksi nuokin tänne tulevat.

Olemme mekin kuunnelleet muutakin musiikkia kuin pelkkää suomi- iskelmää :)

Kun olimme päässeet turvatarkastuksen ohi, niin kiertelimme alueella ensin vähän ja sitten mentiin kuuntelemaan movetronia.

Aika lensi kuin siivillä ja monista laulajista tuli kivoja muistoja mieleen.

Vaikka välillä satoi vettä jonkin verran, niin meillä ja muilla oli kuitenkin hauskaa.

Musiikki on kautta aikain ollut asia, joka yhdistää ihmisiä ja minulle itselleni on tärkeää yhteenkuuluvuuden tunne.

Näillä festareilla se tunne välittyi todellakin.

Tunnelma oli koko ajan kiva.

Minulle ei tullut tunnetta, että olen väärässä paikassa ja minua ei haluta tänne.

Kukaan ei tullut sanomaan mitään tyhmiä kommentteja.

Täytyy vielä positiivisena asiana mainita järkkärit. Teitte olomme heti alussa mukavaksi. Ette tehneet suurta numeroa turvatarkastuksesta.

Minusta olisi kivaa tehdä tutkimus, että romaneja menisi paikkoihin, joissa meidän ei oleteta käyvän.

Kuten baletti, ooppera, teatteri. Ihmmisten reaktioita olisi kiva seurata ja miettiä miksi on niin paljon asioita mitä ihmiset olettavat meistä ja eivät tiedä.

Toivon mukaan asia korjaantuu lähivuosina.

T: Valde

Raotan silmiäni, ja Ikkunasta tulviva luonnonvalo kertoo, että aamupäivän puolella mennään. En jaksaisi vieläkään nousta. Kropassani, etenkin jaloissani vieläkin tuntuva pieni kipu, vetää nopeasti ajatukseni eiliseen. Huomaan itseni hymyilevän, samalla kun tuijotan ikkunasta harmaiden pilvien peittämää taivasta. Taivas näytti ihan samalta edellisenä päivänä, kun lähdimme We Love the 90's -festareille. 

Festareille suunnatessa, ysärihitit pauhasi ja fiilis oli korkealla. Kuitenkin nousevaa juhlafiilistä varjosti epävarmuus siitä, miten tapahtuman henkilökunta meihin suhtautuisi. Mitä lähemmäksi me pääsimme festarialuetta, sitä suuremmaksi jännityskin sisään pääsemisestä kasvoi.

Valmistelin päässäni jo perusteluja, miksi meilläkin olisi oikeus juhlia ja olla siellä, missä muutkin ovat. Onneksi tämä oli turhaa. Henkilökunnan asenne oli positiivista ja asiansa osaavaa asiakaspalvelua.

Sisään päästyämme, muutama seurue jäi katsomaan meitä hiukan pidempään. Suhtautumisemme siihen oli, kuin Günterin vedon kohdalla sattuneeseen pieneen sadekuuroon. Tiedustimme tilanteen, mutta emme välittäneet pätkääkään. Meillä oli juhlafiilis korkealla, ja siellä se myös pysyi.

Randomien kanssa spontaanit keskustelut, ja kyselyt odotetuimmasta artistista, sekä yläfemmojen heitto oli ihan normi settiä. Meillä ysärin lapsilla, ja nuorilla löytyi heti yhteinen sävel.  Lyöttäytyminen eri seurueisiin hetkellisesti, ja heidän kanssa jamittelu oli tosi kivaa, eikä sitä edes katsottu paheksuen. Bilettämäänhän me kaikki olimme tulleet.

Crazy bailaaminen Alexian tahtiin oli ehkä parasta. Hänen omat hittibiisit ja muut esittämät ysäri coverit, sai festariväen mukaan lukien myös minut villiintymään. Tämän seurauksena useampaan kertaan screenille päätyminen, on asia josta en ehkä ole niin ylpeä.

Paikan päällä oli myös mahdollisuus hypätä benji-hyppy. Me katselimme aina välillä hyppääjiä, ja kehuimme heidän rohkeutta ylittää itsensä. Samaan aikaan taivaalle tähyillessä ja vahvan basson sykkiessä ajattelin, että tämä oli minullekin jonkin tason itseni ylitys. Monen vuoden haave osallistua kyseisille festareille oli toteutunut.

Auringon ohuet säteet pilvien lomasta osuvat väsyneille kasvoilleni, ja vetävät minut takaisin tähän hetkeen. On jo aika aloittaa uusi päivä.

-Leif H

Pääsin mukaan 90's festareille. Ilmassa oli jännitystä. Jo pelkästään sään takia  

Paikalle päästyämme emme saaneet erityiskohtelua, mikä oli positiivinen asia. Viimeaikaiset tapahtumat on kiristänyt tunnelmaa selkeästi meitä erilaisia kohtaan, vaikka romanit onkin Suomessa olleet jo yli 500v, silti ajoittain tapahtumat heijastuu romaneihinkin. 

Nyt mitään sellaista ei ollut, turvatarkastuskin meni ihan ilman nasevia kommentteja, joita joskus tuollaisissa tilanteissa kuulee. Kyllä te kaikki tiedätte niitä- " Et ottanu moraa mukaan tänään?" tai " Onko tässä mekossa paljon piilopaikkoja?" Asiallinen meininki siis :)🖒

Kuunneltiin ja laulettiin mukana tuttuja lauluja, tuttujen artistien mukana. Nautittiin tunnelmasta, eikä pieni vesi sade meitä haitannut! Hauskaa oli ja ihmiset oli mukavia. Erään naisen kanssa sain kuvan keskustelun romanikulttuurista ja romaneista, ja oli ilo kuulla positiivisia kokemuksia ja syvää kunnioitusta kulttuuriamme kohtaan. 

Musiikki selkeästi yhdistää ihmisiä Tästä on hyvä jatkaa! -Mirca

Kaikki on meille mahdollista

Tervehdys kaikille olen uusi kirjottaja sekä uusi neuvoston jäsen. Nimeni on Paula, asun Helsingissä ja ammattina on lähihoitaja. Nyt opiskelen lasten ja nuorten erityisohjaajaksi, jonka kautta olen myös harjoittelemassa täällä Suomen Romaniyhdistyksessä.

Minua on pitkään kiinnostanut kaaleitten asiat Euroopassa esim. eläminen, asuminen sekä yhteiskunnan tuki. Tuntuu että aihe on loputon suo. Asiat ovat niin toisin muualla, ja romanien ääni on niin kovin hiljainen. Ihmiset eivät tiedä omaa asemaansa tai oikeuksiaan.  Miten meillä on asiat Suomessa?

Viime aikoina olen siirtänyt katseeni kotimaahan ja erityisesti meidän omiin lapsiin ja nuoriin. Meillä täällä on samat oikeudet ja velvollisuudet, kun kellä tahansa. Periaatteessa jokainen lähtee samalta viivalta Tämä ei aina toteudu käytännössä yhteiskunnassamme. Kuitenkin kaikki on meille mahdollista, tuet, asuminen, koulutus ja jopa vaikuttaminen yhteiskunnallisissa asioissa. Lisäksi mikä rikkaus on oman kulttuurin ylläpitäminen ja edistäminen.

Meille on annettu mahdollisuudet vaikuttaa ja tuoda oma ääni esille, voimme olla ideoimassa ja kehittämässä omaa ympäristöämme. On vapaus vaikuttaa nuorten toimintaan ja koulutukseen. Tai kuinka järjestetään meidän näköisiä ja meitä palvelevia kulttuuritapahtumia?  Me tämän päivän nuoret olemme huomispäivän aikuisia.  Me teemme sen!

Tärkeintä olla tavoitettavissa! Siellä missä nuoret ovat viettävät aikaa esim. oppilaitokset ja kerhot, jotta ajatukset ideat nousisivat suoraan nuorten omista tarpeista ja käytännön kokemuksista. Täytyy olla kuulolla ja vaikuttaa, jokaisella on oma rooli vaikuttajana tai tekijänä, toinen osaa tuoda tarpeet ja ongelmat esille, toinen tietää väylät josta hankkia apua jollakin on tarvittavat kontaktit.  Haluaisin nähdä yhdessä tekemistä, ja vaikuttamista enemmän kun valittamista `”miksi asioita ei tehdä niin kuin me halutaan?”

-          - Paula